Viikon kolme pokeriuutista

16.04.2008 | Aihe: Pokeriuutiset

Tällä viikolla tiivistetyn uutiskatsauksen mielenkiintorajan ylittää kolme uutista. Ehdottomasti tärkein uutinen on, että hovioikeus antoi päätöksensä tapauksessa, jossa pokeriturnauksen järjestäjiä syytetään arpajaislain rikkomisesta. Hovioikeuden päätös tapauksessa on vähintäänkin mielenkiintoinen, kuten ovat asiasta vastaava virkamiehen kommentitkin. Pienempinä uutisina pikakertaus EPT Grand Finalin suomalaismenestyksestä ja pokerileffa Dealin traileri, joka saa Lucky Youn näyttämään mestariteokselta.

Pokerista kunnon oikeusshow

Viime viikon loppupuolella saatiin uusin päätös useita vuosia kestäneessä oikeusprosessissa, jonka käynnisti pieni pokeriturnaus. Koko tarina on sen verran erikoinen, että se on muistin virkistämiseksi syytä kerrata kokonaan.

Tapahtumat alkoivat vuonna 2001, jolloin voimaan astui uusi arpajaislaki. Laissa sanotaan mm. näin:”Tässä laissa tarkoitetaan arpajaisilla toimintaa, johon osallistutaan vastiketta vastaan ja jossa osallistuja voi saada kokonaan tai osittain sattumaan perustuvan rahanarvoisen voiton.”

Seuraavaksi tapahtui vuonna 2005. Tuolloin juuri perustettu Suomen pokerinpelaajien yhdistys järjesti 50€ pokeriturnauksen. Turnaukseen osallistumisesta ei peritty mitään kuluja, osallistujien koko 50€ meni lyhentämättömänä palkintopottiin. Vaatimattomalta vaikuttava pokeriturnaus sai yllättävän käänteen, kun paikalle ilmestyi peräti kahdeksan poliisia. Poliisit eivät liittyneet peliin, vaan keskeyttivät tapahtuman ja pidättävät yhdistyksen puheenjohtajan.

Alkuvuodesta 2006 seitsemän pokeriturnauksen järjestäjää kuuli alimman oikeusasteen ratkaisun. Tuomion mukaan syytetyt olivat rikkoneet arpajaislakia ja heidät tuomittiin sakkoihin. Päätös ei tyydyttänyt oikein ketään, joten asian puintia jatkettiin hovioikeudessa.

Hovioikeus sai asian käsittelyn päätökseen viime viikolla. Hovioikeuden mukaan syytetyt ovat rikkoneet arpajaislakia. He olivat kuitenkin “erehtyneet rikostunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen suhteen”, eli toisin sanoen pokeriturnauksen järjestäjät ovat erheellisesti luulleet pokeria taitopeliksi. Koska kyse on tahattomasta virheestä, aiemmin tuomitut sakot peruttiin ja oikeudenkäyntikulut määrättiin valtion maksettaviksi.

Seuraavaksi asiaan puuttui sisäasiainministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön johtaja Jouni Laiho. Hovioikeuden päätöksestä voisi päätellä, että kaikki kotipelit ovat automaattisesti lainvastaisia, sillä päätöksen mukaan laissa mainittu “vastike” on myös maksu joka menee kokonaisuudessaan palkintopottiin. Laiho kuitenkin torjuu tämän tulkinnan Helsingin Sanomissa.

Laihon mukaan “silloin kun satunnaisesti äijät saunan jälkeen istuvat saunan porstuassa ja lyövät korttia, vaikka rahasta, niin sitä ei kukaan toimeenpane laissa tarkoitetulla tavalla”. Pokeria saa siis kotipeleissä pelata rahasta, jos pelaaminen on A) satunnaista ja B) tapahtuu kaveripiirissä. Kukaan ei tietenkään tiedä mitä nämä termit tarkasti ottaen tarkoittavat, joten kotipelit ovat eri muodoissaan joko laittomia tai eivät. Laihon kommentit kannattaa yllä olevan linkin takaa lukea kokonaan. Ne paljastavat selkeästi, miten kiusallisen heikoissa kantimissa rahapelien ymmärrys on siellä, missä niihin liittyvistä asioista päätetään.

Tarina ei pääty vielä tähän. Jos syyttäjä saa luvan, 50€ turnausta puidaan vielä korkeimmassa oikeudessa saakka. Sivuhaaran tarinaan tuo lisäksi se, että arpajaislakia ollaan parhaillaan uudistamassa. Jos ensimerkeistä voi mitään päätellä, niin rahapeleihin liittyviä lakeja tullaan muuttamaan selkeästi holhoavampaan suuntaan ja kiristämään kautta linjan.

Suomalaisille ei huippusijoja EPT Grand Finalissa

Suomalaisten EPT-kausi on sujunut harvinaisen mollivoittoisesti. Tilanne ei muuttunut European Poker Tourin kauden päättävässä Grand Final -turnauksessa, jossa suomalaisia ei selviytynyt kärkitaisteluihin.

Vielä ensimmäisen päivänä jälkeen näytti hyvältä, kun suomalaisista mukana olivat mm. Patrik Antonius, Juha Helppi, Jani Vilmunen ja Thomas Wahlroos. Toinen päivä osoittautui kuitenkin kiviseksi, eikä suomalaisia yltänyt huippusijoituksille asti.

Grand Finalin paras suomalainen oli lopulta sijalle 56 sijoittunut Kari Somer joka tienasi mainiosta suorituksestaan n. 29 000 euroa. Somerin lisäksi kolme muuta suomalaista rahasti, nimekkäimmät suomalaiset jäivät kuitenkin rahasijojen ulkopuolelle.

EPT Grand Final on yhä kesken. Kun kaksi pelipäivää on vielä jäljellä, johtaa turnausta Antonio “Taikuri” Esfandiari. Grand Finalin ratkaisupäivien tapahtumia voi seurata livenä netissä osoitteessa eptlive.com.

Deal elokuvateattereihin

Yhdysvalloissa on elokuvateattereissa nähty viime aikoina lukuisia uhkapelielokuvia – pokeria on pelattu Lucky Youssa ja The Grandissa, blackjackia 21:ssä. Uhkapelileffojen katras saa jatkoa, sillä Yhdysvaltojen teattereihin on saapumassa vielä yksi pokerileffa lisää.

Uusi pokerielokuva on Deal, joka kertoo tarinan vanhasta pokerikonkarista, joka opettaa pokerin salat vasta collegesta valmistuneesta nuorelle pokerihaille. Opetuksen ohessa konkari innostuu palaamaan pelipöytiin ja -kas kummaa- konkari ja nuori pokerihai kohtaavat suuressa pokeriturnauksessa, jossa he osoittautuvat toistensa vaikeimmiksi vastustajiksi.

Pokerikonkarina Dealissä nähdään Burt Reynolds. Tuntematon Brett Harrison esittää pokerihai Alexia, jonka tyttöystävänä päästään ihailemaan Shannon Elizabethiä. Sivuosissa pyörähtää lukuisia pokeriammattilaisia omana itsenään, lisäksi tarinan suurta finaaliturnausta selostaa WPT:stä tuttu selostajaduo Mike Sexton ja Vince Van Patten.

Dealista voi fiiliksiä hakea katsomalla oheisen trailerin.

Varoitus! NP.info ei ota vastuuta trailerin katsomisen aiheuttamista henkisistä vammoista. Vaikka samalla juonella on tehty hyväkin elokuva (biljardileffa Suuret setelit, eli Color of Money), sopii Deal traileristä päätellen lähinnä masokisteille. Jo näiden parin minuutin perusteella uskallan veikata, että nuorta pokeriässää näyttelevä Harrison on ennakkosuosikki vuoden 2008 huonoimman näyttelijän Razzie-palkinnon saajaksi.

[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/RSRrG_LsLps” height=”355″ width=”425″ /]



1 Kommentti

  1. AaIiGee
    #1

    Hallitusneuvoksen tulkinnat arpajaislaista ovat ihan samanarvoisia kuin omat tulkintani, koska vain oikeus voi tehdä päätösten toimeenpanoon johtavia tulkintoja. Tässä tapauksessa ongelmana on laki, jota ei ole kirjoitettu ottamaan huomioon vahvan taitoelementin sisältävää pokeria. Tästä syystä hovioikeuden päätöksen perustelut olivat niin kummallisia kuin olivat. Kuten Antti osuvasti toteaa, kotipelien tulevaisuuden kannalta on syytä olla huolissaan, kun pokerin paholaisena näkevät tahot ottavat lain valmisteluvastuun.

    Oma tulkintani arpajaislaista on, että voin toimeenpanna pokeripelin, kunhan en ota osallistujilta vastiketta ja pelaajien peliin sijoittamat rahat eivät ole liian suuria heidän varallisuuteensa nähden. Toimin siinä uskossa, että:

    A) Pokerissa on kyse taitopelistä eikä arpajaisista.
    B) Vastikkeella tarkoitetaan korvausta tai hyvitystä saavutetusta edusta. Tällainen on mm. pelin järjestäjän eduksi koituva rake, mutta palkintopottiin tai pöytään sijoitetut ja pelaajille täysin palautuvat rahat eivät ole hyvitystä saavutetusta edusta.

    Vastaa ››

Kommentoi