Uutisissa sitä sun tätä
04.02.2009 | Aihe: Pokeriuutiset
Nettipokerin maailmassa ei tällä viikolla tapahtunut mitään aivan uskomattoman merkittävää. Kaikenlaisia mielenkiintoisia pikku-uutisia sentään kuultiin ja parhaat niistä ovat päätyneet tämänkertaiseen viikoittaiseen uutispakettiin.
Doyle Brunson löi vetoa kuolemastaan
Toimittaja Mack Rawden kirjoitti tämän vuoden tammikuussa nettihitiksi muodostuneen artikkelin 100 Most Likely People to Die in 2009. Artikkelissa Rawden listasi 100 julkkista, joiden hän katsoi hyvinkin voivan kuolla tänä vuonna.
Rawden rankkasi “saattaa kuolla tänä vuonna” -listallaan Doyle Brunsonin sijalle 16 käyttäen perusteenaan Brunsonin 75 vuoden ikää. Tämäkös suututti julkisuuskuvastaan tarkan ja pitkän iän geenejään aina kehuvan Brunsonin, joka omien sanojensa mukaan aikoo elää 102-vuotiaaksi itsensä mukaan nimetyn T2-pokerikäden kunniaksi.
Tapahtuvat etenivät lopulta siihen pisteeseen, että Brunson ja Rawden päätyivät lyömään vetoa Brunsonin hengestä. Jos Brunson säilyy vuoden 2009 elävien kirjoissa, Rawden maksaa Brunsonille 1000$. Jos Brunson taas siirtyy ajasta ikuisuuteen, Brunsonin nimeät luotettavat tahot maksavat Rawdenille 10 000$.
Sekä Rawden että Brunson toivovat molemmat Rawdenin tappiota.
Pokeriturnausten viikon suomalaismenestyjät
IC2UrSoul
Party Poker ilmoitti jokunen aika takaperin miljoonaturnausten palaavan saitille. Ensimmäinen uusista Monthly Million -turnauksista pelattiin viime viikonloppuna ja turnauksessa nähtiin heti lupaavaa suomalaismenestystä.
Menestyksestä vastasi itsevarmalla nimimerkillä varustettu IC2UrSoul, joka pelasi itsensä neljänneksi. Hieno sijoitus palkittiin 53 000 verottomalla dollarilla, mikä varmasti on kohtuullinen korvaus yhden sunnuntai-illan aherruksesta. Turnauksen voitto ja 155 000$ menivät Ranskaan nimimerkille Popeye7111.
Heinänen sisulla voittoon
Pasi Heinänen kävi Hollannissa näyttämässä, miten suomalaisella sisulla (ja korttituurilla) pokeriturnauksissa mikä tahansa on mahdollista.
Heinänen pelasi Utrechtissa kohtuullisen kokoista no limit hold’em -turnausta. Kolmen pelaajan ollessa jäljellä Heinäsen tuuri kääntyi vastaiseksi ja miehen stäkki putosi parin ohivedon seurauksena vaivaisen yhden blindin kokoiseksi.
Tämä ei kuitenkaan tuntunut missään, sillä heti seuraavassa jaossa Heinänen triplasi ja sen jälkeen tuplasi pari kertaa. Vielä pari jakoa päälle ja Heinänen oli jo turnauksen johdossa. Johtoasema kesti loppuun asti, taistelunsa päätteeksi Heinänen kuittasi turnauksen voiton ja mukavat 12 500€.
Iltasanomissa Heinänen kommentoi voittoaan näin: “Tarinan opetus minulle on se, että vaikka sisällä tuntuu miten pahalta, kannattaa loppuun asti pelata täysillä.”
Leikos kahdeksas Manilassa
Viikon eksoottisimmasta suomalaismenestyksestä vastaa Vesa Leikos, joka sijoittui kahdeksanneksi Manilassa pelatussa Asian Poker Tourin -turnauksessa.
Pienimmällä pinkalla finaaliin lähtenyt Leikos ei finaalipöydässä ujostellut. Leikos meni all-in jo toisessa jaossa, mutta valitettavasti AK ei saanut tarvitsemiaan apuja vastustajan taskuysejä vastaan.
Leikoksen onneksi turnaus oli kuitenkin alkanut niin sähäkästi, että heti finaalin ensimmäisessä jaossa oli pudonnut yksi pelaaja. Näin Leikoksen lopullinen sijoitus oli kahdeksas, mistä palkittiin 16 000$ tuliaisilla Filippiineiltä.
Sahamies City-lehdessä
Loppuun vielä muistutus viime aikojen hauskimmasta haastattelusta siltä varalta, että City-lehti on päässyt lipsahtamaan ohi silmien. Uusimmassa City-lehdessä on Ilari Sahamiehen haastattelu ja aina viihdyttäviä haastatteluja antava Sahamies on jälleen vedossa. Haastattelun voi lukea netissä täällä.
Paras lainaus haastattelusta:”[…] olen mä tehnyt myös mokia. Hyvyys ei auta kun survoo neljän jälkeen baarista palattua tilit tyhjiksi kännissä. Kännissä on kiva pelata, mutta totuus on se, että selvin päin pelaa paremmin. No, siitä huolimatta kännissä on kiva pelata.”