Viikon uutispaketti
21.01.2009 | Aihe: Pokeriuutiset
Tällä viikolla Nettipokeri.infon uutisissa on turnausasiaa, kun Helsinki Freezeout pelattiin päätökseen ja maailmalla ovat käynnistyneet ensimmäiset vuoden suurista pokeriturnauksista. Mukana myös muuta mielenkiintoista.
Helsinki Freezeout oli suomalaisjuhlaa
Ulkomaalaiset pelaajat ovat perinteisesti pärjänneet varsin hyvin Suomen isoissa turnauksissa. Tänä vuonna suomalaiset laittoivat turisteille kapuloita rattaisiin, eikä yhdessäkään Helsinki Freezeoutin turnauksista nähty ulkomaista voittajaa.
Suomalaisten hyvän menestyksen lisäksi silmiin pistävää tämän vuoden Freezeoutissa oli sen suunnaton suosio. Kaikkiin turnauksiin riitti reilusti pelaajia, mikä nosti voittopotit todella suuriksi. Tämä näkyi myös turnauksista tärkeimmässä, eli Freezeoutin 3000€ pääturnauksessa, jossa voittajalle oli luvassa huimat yli 200 000 euroa.
Pääturnauksen jättipotin kotiutti Jani Valkeinen, joka jätti kakkoseksi Ilari Sahamiehen. Turnaus huipentui sen arvolle sopivalla tavalla lähes elokuvatyyliin: viimeisessä jaossa pelurit saivat merkit keskelle ennen floppia. Sahamies näytti taskuysit ja Valkeinen taskuässät! Pöytä ei tuonut apuja kummallekaan ja Valkeinen voitti omakotitalon hinnan verran euroja.
Freezeout-viikon voittajat:
3000€ NL Hold’em: Jani Valkeinen (201 096€)
220€ Omaha PL Rebuy: Tuomas Järvinen (39 885€)
1050€ PL Hold’em / Omaha: Tero Keskikuru (38 620€)
220€ NL Hold’em Rebuy: Markus Ristola (33 664€)
220€ PL Sökö Rebuy: JP Löfblom (28 667€)
630€ Limit 7 Card Stud: David Jakobson (12 180€)
630€ NL Hold’em Terminator: Aki Pyysing (9 576€)
Sahamies uhkapelituulella
Ilari Sahamies oli Full Tiltin sankan railbird-parven iloksi eilen uhkapelituulella. Sahamiehen omaha-heads-up Phil Iveytä vastaan keskeytyi, kun Sahamies ehdotti Iveylle flippiä*. Ivey suostui ja high-rollerit laittoivat sokkona likoon reilut 190 000$ per nenä – siis hieman enemmän kuin Sahamies voitti Freezeoutin pääturnauksen kakkossijasta (125 000€).
(* Laitetaan rahat sokkona sisään, jaetaan kortit ja jännätään kumpi voittaa. Oman käden kovaääninen kannustaminen kuuluu asiaan.)
Tällä kertaa onni suosi Sahamiestä, jonka Q742 osoittautui Phil Iveyn JT64:ää vahvemmaksi. Arpomalla voitetun potin tarkka koko oli lopulta 383 993$. Jaon voi katsoa High Stakes db:stä.
Iveytä arvonnan tappio ei tuntunut paljoa painavan. Sen verran kuitenkin, että totesi Sahamiehen maksavan drinkit, kun miehet seuraavan kerran tapaavat.
Suomalaispelaajilla lupaava alku maailmalla
Tällä viikolla maailmalla pelataan kaksi suurta turnausta: Aussie Millionsin 10 000$ Main Event ja European Poker Tourin Deauvillen turnaus. Kummatkin ovat alkaneet suomalaisittain varsin hyvissä merkeissä.
Australiassa Patrik Antonius on ensimmäisen päivän jälkeen kokonaistilanteessa viidentenä sijoituttuaan omassa ykköspäivän ryhmässään toiseksi. Antonius ei ole ainoa suomalainen kärjen tuntumassa, sillä sijalta 12 löytyy Jani Mikkola. Antoniuksen ja Mikkolan lisäksi kakkospäivään ylsi kolme muuta suomalaista.
Deauvillessä on ehditty pelata vasta 1A-päivä. Jo sen perusteella tilanne näyttää varsin hyvältä, sillä 1A-päivästä tiensä jatkoon raivasi kuusi suomalaista. Suomalaisista tuloslistalla korkeimmalla oli Juha Helppi, jonka sijoitus oli 19.
Toivotaan, että lupaava alku tarkoittaa sitä, että suomalaisia nähdään taas suurten turnausten finaalipöydissä asti. Mielenkiintoisten turnausten tapahtumia voi seurata niiden virallisilla kotisivuilla: Aussie Millions löytyy täältä ja EPT Deauville tästä.
Pokeri on taitopeli tällä kertaa Pennsylvaniassa
Kysymystä taidon merkityksestä pokerissa on pienen tauon jälkeen ratkottu jälleen kerran. Tällä kertaa asiaa pohdittiin Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Perimmäisen kysymyksen ääreen päästiin, kun paikallinen Walter Watkins järjesti kotonaan 1$ / 2$ limiittipelejä. Watkins ei ottanut järjestämistään peleistä edes minkäänlaista korvausta, mutta siitä huolimatta miehelle lätkäistiin pelien järjestämisestä peräti reilut 20 erilaista syytettä. Kaikki syytteet lopulta hylättiin tuomarin todettua pokerin taitopeliksi.
Tuomari Thomas James lainasi päätöksensä perusteluiksi mm. Mike Caron Secrets of Winning Poker -kirjaa ja muutamia muita lähteitä. Niiden perusteella tuomari piti selvänä, että kyseessä on taitopeli – rahathan siirtyvät hitaasti (tai nopeasti) mutta varmasti huonommilta pelaajilta paremmille.
Watkins kertoi olevansa päätöksestä helpottunut ja olleensa varma, että järki kyllä lopulta voittaa. Watkins tuskin olisi ollut yhtä optimistinen, jos hän olisi suomalainen…