Uutiset: väittely jatkuu, suomalaiset petraavat esityksiään
23.01.2008 | Aihe: Pokeriuutiset
Tämän viikon uutisissa jatkuu edelliseltä viikolta tuttu aihe, eli kiistely nettipokerin tulevaisuudesta Suomesta. Uuden, monien kannattaman näkökulman on nostanut esiin ministeri Wallin, joka ehdotti kotimaisen nettipokerihuoneen perustamista. Muina uutisina katsotaan miten suomalaiset ovat parantaneet peliesityksiään ja tutkaillaan millaiseen turnaukseen Juha Helppi helmikuussa osallistuu.
Wallin halua kansallisen pokerihuoneen
Nettipokerikuohunta saa uusia, mielenkiintoisia piirteitä kun keskusteluun on liittynyt kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.
Wallin esittää, että Suomeen pitäisi saada oma nettipokerihuone, jossa suomalaiset voisivat pelailla toisiaan vastaan. Pokerihuoneen perustamista Wallin perustelee sillä, että suomalainen pokerihuone pitäisi entistä suuremman osan pokeriin kulutetuista rahoista Suomessa. Wallinin ehdottama kansallinen pokerihuone löytyy jo Ruotsista ja sellainen on tulossa Itävaltaan.
Erikoista nettipokerin ympärillä käytävässä keskustelussa on, että Wallin on täsmälleen päinvastaista mieltä kuin keskustelun muut osapuolet.
Sosiaali- ja terveysministeriö on yhä jyrkästi netin rahapelejä ja aivan erityisesti pokeria vastaan. STM:ssä ajatusta kansallisen pokerihuoneen perustamisesta pidetään niin omituista, ettei moista mahdollisuutta ole koskaan vaivauduttu edes tutkimaan.
Myös Veikkaus ja RAY suhtautuvat kielteisesti ajatukseen perustaa kotimainen nettipokerisivusto. Tekninen valmius pelin järjestämiseen molemmilta kuitenkin löytyy.
STM, Veikkaus ja RAY kaikki vastustavat ajatusta kansallisesta nettipokerihuoneesta siksi, ettei kotimainen sivusto niiden mukaan vähentäisi ongelmapelaamista.
Taustalla vaikuttanee myös toinen syy, jonka RAY:n edustaja muotoilee aamun Hesarissa näin:”Arviomme on se, että nykyisessä säätelemättömässä ja hyvin liikkuvassa tilanteessa nettikasinotoiminnan aloittaminen merkitsisi jonkinasteista uhkaa RAY:n yksinoikeudelle.” Kapulakielestä suomennettuna kommentti kuuluu suurin piirtein näin:”Emme uskalla laajentaa nettitoimintaamme, koska EU on jo nyt kintereillämme ja laajempi toiminta netissä romahduttaisi EU-säädösten vastaisen monopolimme lopullisesti.”
Ulkomaisten rahapeliyhtiöiden keskuudessa Wallinin ehdotus on saanut positiivisen vastaanoton. Ne epäilemättä ennakoivat, että päätös pokerihuoneen perustamisesta nopeuttaisi rahapelimonopolin loppua.
Suomalaiset entistä parempia pokerissa
Toissa viikolla Helsingin Grand Casinolla pelattiin Helsinki Freezeout -pokeritapahtuma. Freezeout itse oli 2 500€ no limit hold’em -turnaus, jonka yhteydessä pelattiin myös lukuisia pienempiä turnauksia eri pokeripeleissä.
Silmiinpistävää turnaustuloksissa, jotka ovat nähtävissä Grand Casinon Freezeout -tulossivulla, oli suomalaisten suuri osuus voittorahoista.
Etukäteen turnaukseen kerrottiin tulevan ennätysmäärän ulkomaisia, kovatasoisia pelimiehiä. Tästä huolimatta vain lähes kaikki voittorahat jäivät Suomeen.
Tämä kertoo omaa kieltään siitä, miten pokeriosaamisen taso on Suomessa noussut aivan viime aikoina. Aiempina vuosina voittorahat ovat karanneet ulkomaille huomattavasti nykyistä kovemmalla prosentilla, kuten Grand Casinon turnaustapahtumien tuloksista selviää:
Vielä 2005 suurin osa turnausten voittorahoista sujahti ulkomaisten pelureiden taskuihin. Sittemmin suomalaiset ovat luopuneet ylitsevuotavasta vieraanvaraisuudesta ja pitäneet rahat itse.
Tämän pienen tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että puheet suomalaisten pelaajien hyvästä tasosta eivät enää ole liioittelua.
Helppi puolustaa Premier League voittoaan
Yksi viime vuoden kiistatta parhaista suomalaisista pokerisaavutuksista oli Juha Helpin voitto Premier League of Pokerissa. Kyseiseen tapahtumaan oli kutsuttu koko joukko maailman parhaita pelureita, mutta se ei Helppiä pelottanut: suvereeniin tyyliin finaalipöytää hallinnut Helppi voitti koko Premier Leaguen ja nappasi vaivojensa palkaksi 125.000$.
Party Pokerin sponsoroima Premier League osoittautui televisiokatsojien keskuudessa sen luokan menestykseksi, että tapahtuma järjestetään uudestaan tämän vuoden helmikuussa. Helppi on tietysti jälleen mukana puolustamassa voittoaan ja tavoittelemassa osuuttaan entistä muhkeammasta voittopotista.
Nimensä mukaisesti Premier League of Poker yhdistelee turnaus- ja sarjamuotoista pelaamista. Tapahtumaan kutsutut pelaajat pelaavat kuusi alkuperää, joista pelaajille jaetaan sijoitusten mukaan pisteitä. Neljä eniten pojoja kerännyttä menee suoraan finaaliin, neljä seuraavaa puolestaan ratkoo heads-up pelissä kahden viimeisen finaalipöytäpaikan kohtalon. Itse finaalipöytä on normaali kuuden pelaajan turnaus.
Helpillä riittää tittelinsä puolustamisessa työsarkaa. Vastaan asettuvat mm. Phil Hellmuth ja vuoden eurooppalainen pelaaja David “Devilfish” Ulliot. Muissakin osallistujissa riittää vastusta, kun pöytiin asettuvat Tony G, Andy Black, Ian Fraser, Roland De Wolfe, Vicy Coren, Eddy Scharf, Marcel Luske, Annie Duke ja Aleksander Kravchenko.