Turnausten loppuvaiheiden pelaaminen

Artikkelisarjan aiemmissa osissa on tarkasteltu turnauksiin valmistautumista, sekä niiden alku- ja keskivaiheen pelaamista. Vähintäänkin loogisesti tänään Nettipokeri.infossa tutkaillaan turnausten loppuvaiheen pelaamista. Tuntikausien äheltäminen on tuottanut tulosta, mutta vieläkin on aikamoinen matka edessä kaikista mehukkaimmille rahoille.

Rahoilla

Turnauksen loppuvaiheessa takana voi olla jo tuntikausia ankaraa pelaamista. Mieliala ei kuitenkaan ole yhtään hassumpi, tulihan turnauksessa selvittyä rahasijoille saakka. Liian tyytyväiseksi ei kuitenkaan pitäisi heittäytyä, palkintorahat kasvavat jyrkästi loppupäätä kohden, joten tähtäin täytyy asettaa kärkisijoille pääsemiseen.

Tähän liittyykin turnausten loppuvaiheiden pelaamisen ehkä suurin ongelma. Rahasijoille pääseminen aiheuttaa aina tietynlaisen helpotuksen tunteen, minkä lisäksi takana todellakin on jo pitkä vääntö. Tämä yhdistelmä aiheuttaa helposti otteen lipeämisen, joka näkyy pelaajasta riippuen esimerkiksi erilaisina huolimattomina ratkaisuina tai kuoreen vetäytymisenä (“ei jaksa rähistä, jos kippaan niin ehkä sijoitun astetta korkeammalle”).

Aivan ensimmäinen askel loppupään pelaamisessa onkin myöntää, että on väsynyt. Olo ei välttämättä tunnu siltä, mutta tosiasiassa parhaidenkin pelaajien aivot alkavat olemaan tässä vaiheessa aika puutuneet – sellaista pelaajaa ei ole vielä syntynyt, joka jaksaisi aktiivisesti seurata satoja jakoja monitorilta ilman että henkisen vireyden taso siitä yhtään kärsisi. Havaittua tai huomaamatonta väsymystä vastaan on hyvä taistella käyttämällä tauot happihyppelyyn, minkä lisäksi kannattaa perustella jokainen ratkaisu huolella itselleen. Kun päätökset perustelee, ei tule tehtyä automaattiohjaus päällä tehtyjä virheitä. Jos päätösten perusteluun on vaikea motivoida itseään, niin kannattaa muistaa, että nyt jokainen hyvä peliratkaisu näkyy suoraan kasvaneina tuloina – jos se ei motivoi, niin ei sitten mikään.

Loppuvaiheen pelaamisesta

Mitä lähemmäksi turnaus etenee loppuaan, sitä vähemmän siinä pelaamiseen auttavat mitkään yksinkertaiset vinkit. Voimaa ovat hyvät hermot, hyvä keskittyminen, kokemus ja taito tulkita vastustajiin oikein. Viimeksi mainittu tahtoo sanoa, että tässä vaiheessa ei ole enää mukana huonoja vastustajia (jos on, niin loistavaa – käy kimppuun), joten vastustajat täytyy osata luokitella oikein. Osa on mukana, koska osaavat pelata aggressiivista peliä, osa koska osaavat pelata tiukasti ja tuottavasti ja niin edelleen. Kukin vastustaja täytyy osata kukistaa oikein keinoin – siinä missä re-raise toista vastaan tarkoittaa täystuhoa, tarkoittaa se toista vastaan potin voittamista. Siinä missä huonot pelaajat tekevät samoja virheitä ja heitä vastaan voi usein pelata hyvin mekaanisesti, täytyy nämä pelaajat kukistaa omilla tavoillaan.

Vaikka mitään täsmällisiä ohjeita on vaikea antaa, niin seuraavassa muutamia ajatuksia loppupään pelaamisesta:

Panosta sopivasti
No limit hold’emissa on monta eri kuppikuntaa sen suhteen, miten pitäisi panostaa. Osa suosii aina vakiokokoista panostusta, toisten mielestä panoksen kokoa pitäisi vaihdella tilanteen mukaan.

Jälkimmäisen tavan puolesta puhuu se, että turnauksen lopun lähestyessä panostaminen ei ole mitenkään yksinkertaista. Blindit ovat niin suuret, että useimmiten kun pottiin laittaa rahaa, menee sitä sinne reilu prosentti omasta stäkistä. Useimmilla korotuskäsillä ei kuitenkaan välttämättä haluaisi mennä all-in, joten panoksen kokoon täytyisi löytää sopiva tasapaino: panostaa pitäisi sen verran että se tuntuu, mutta kuitenkin niin vähän, että kädestä pääsee vielä eroon jos ei toivottu vastustaja laittaa vielä reilusti enemmän rahaa pottiin.

Sopiva lähtökohtainen panostuksen koko loppuvaiheessa turnausta on blindit + antet. Tämän verran kun lykkää pottiin, tuntuu se jo sen verran, että ihan millä tahansa korteilla vastustajat eivät sitä maksa. Tämän panostuskoon ongelma kuitenkin on, että iso blindi saa useimmiten maksulle varsin hyvät kertoimet. Tämä ei ole mikään ongelma, jos isossa blindissa pelaa kuoreensa vetäytynyt tai muuten vaan tiukka pelaaja, joka ei maksa mitään kuin hyvillä korteilla. Jos blindissa kuitenkin majailee spekulatiivisempi pelaaja joka rakastaa floppien näkemistä, voi tämä maksaa ihan kiusallaan, vaikka joutuukin flopin jälkeen huonompaan positioon. Jälkimmäisessä tilanteessa kannattaa korottaa reilummin. Vaikka tällöin tuleekin riskeerattua enemmän, paranee tilanne olennaisesti. Sen lisäksi, että blindit ja antet saa todennäköisemmin ryöstettyä, helpottuu pelaaminen, jos iso blindi (tai joku muu) päättääkin maksaa – tietynlaiset pelaajat katsovat flopin melkein millä tahansa kun halvalla pääsevät, mutta kunnon korotusta ei tässä vaiheessa juuri kukaan maksa, ilman että heillä on kädessään jotain oikeasti kunnollista. Tämä fakta helpottaa oman käden vahvuuden arvioimista flopin jälkeen.

Vaikka joskus kannattaakin siis käyttää isompia korotuksia, niin rajansa kaikella. Pottiin pitää osata laittaa sen verran vähän, että kädestä pystyy vielä luopumaan, jos se ei ole all-inin arvoinen. Tämä on aiheellinen näkökulma, jos vuorossa on vielä pelaajia, joilla on stäkki käytössään, joka on suhteessa omaan stäkkiin kookas tai jopa suurempi. Kun tällainen pelaaja hyökkää kimppuun, on olo aika orpo, jos rahaa on tullut lykättyä peliin niin paljon, ettei kipata voi, vaikka kädessä on kortit, joilla ei haluaisi mennä all-iniin asti.

Huomioi edelleen stäkit
Edellisessä osassa kehotettiin huomioimaan pelaajien stäkkien koko tarkasti. Tätä täytyy yhä jatkaa, vaikka pelimerkkivarojen muutosten seurailu ei mitenkään kauhean stimuloivaa puuhaa olekaan. Erityisen tärkeää on muistaa kunnioittaa suurempia stäkkejä. Ne ovat niitä voimanpesiä, jotka pystyvät tyrkkäämään sinut ulos pelistä, mikä parhaiden rahasijojen ollessa jo kosketusetäisyydellä olisi tietysti ikävää. Vastaavasti pienillä stäkeillä ei ole niin väliä. Pikkustäkit alkavat aikanaan laittamaan all-in kaikilla puolivillaisilla käsillä, kun kasvavat blindit uhkaavat pudottaa heidät. Näitä pyristelijöitä voi poimia sopivilla korteilla pois pelistä suhteellisen pienellä riskillä – vaikka homma menisi läskiksi, ei omaan stäkkiin välttämättä tule kauheaa koloa.

Tee hätäri jos on tarpeen
Myös turnauksen loppupäässä täytyy olla valmis laittamaan kaikki peliin, kun aika koittaa. Jos stäkki alkaa huveta, täytyy se yrittää tuplata siinä vaiheessa, kun merkkejä on vielä sen verran, että tuplaamisesta on iloa. All-in tuuppausten hyvä puoli on se, että jos kukaan ei lähde katsomaan, tarttuu mukaan blindit ja antet. Ne kasvattavat stäkkiä, mikä tekee tuplaamisesta hyödyllisempää ja toisaalta helpottaa blindien uutta ryöväystä, kun vastustajien täytyy seuraavalla kerralla täytyisi maksaa entistä enemmän.

Kertauksen vuoksi:
Optimaalinen aika laittaa kaikki peliin on, kun…

Yllä mainituista keskimmäinen kohta kannattaa huomioida tosissaan. Jos joku korottaa, maksaa tämä melko varmasti jo pelkkien pottikertoimien tähden. Kannattaa siis ennemmin hyökätä tyhjään pöytään, jos kädestä ei ole ehdottoman varma.

Huom. Varsinkin turnausten loppupuolella voi käydä niin, että varsin usein tulee kierroksia, jolloin kaikki foldaavat ja iso blindi korjaa potin. Jos näin on, ja itse isossa blindissa istuessa saa välillä vapareita, kannattaa se huomioida omaa tilannetta arvioidessa. Jos vaparin saa kovin usein, helpottaa se selkeästi tilannetta ja antaa lisäaikaa all-in käden valintaan.

Huomioi viholliset
Turnauksen loppupuolella pitäisi olla jo hyvin selkeä kuva siitä, miten vastustajat pelaavat. Samassa vaiheessa jokainen päätös alkaa myös olemaan hyvin merkittävä, joten kannattaa aina pohtia päätöksiä tehdessään kaikkia mahdollisia tiedonjyviä, joista yksi keskeinen on se, miten kukin vastustaja pelaa. Turnaus on edennyt nyt niin pitkälle, että ei kuitenkaan kannata tehdä tyystin yksioikoisia johtopäätöksiä sen perusteella, mitä on jostakin pelaajasta turnauksen alkuvaiheissa huomannut. Osa pelaajista nimittäin muuttaa selkeästi tyyliä turnauksen kuluessa – alun tyystin hervottomasti pelannut aloittelija voi jäätyä rahoille päästyään täysin, kun taas joku toinen aluksi tiukasti pelannut pelaaja voi alkaa pelata kasvavalla aggressiolla.

Sivun mennen sanoen kannattaa huomata, että myös muilla on viimeistään nyt sinusta selkeä kuva. Nämä vastustajat eivät ole tumpeloita, he kyllä osaavat seurata otteitasi. Tämän takia onkin eduksi muuttaa välillä omaa peliä. Jos rahasijoja lähestyttäessä tuli raivottua hervottomasti, voi välillä pelata kuin pahin tiukkis ja taas lisätä raivoa, kun finaalipöydän läheisyys alkaa jännittämään heikkohermoisempia vastuksia.

Vihollisiin tutustuminen tarkoittaa myös sitä, että kun pelaajia on enää niukasti jäljellä, kannattaa avata muut turnauspöydät näkösälle. Aina kun oman pöydän kiireiltä ehtii, voi kurkkia muiden pöytien meininkiä ja tarkkailla sitä, miten potentiaaliset finaalipöytävastustajat pelaavat. Tällä tavoin finaalipöytään saa lentävän lähdön ja selkeän etulyöntiaseman niitä vastustajia vastaan, jotka eivät huomanneet tehdä samaa.

Finaalipöydässä

Jos turnauksen finaalipöytään selviää, voi taputtaa itseään selkään. Hetken tuulettelun jälkeen peli kuitenkin jatkuu aivan kuten ennenkin, tavoitteena on yhä voitto. Jos tässä vaiheessa on pöydän keskivaiheen tai häntäpään sijoituksilla, voi tuntua houkuttelevalta ajatukselta alkaa kippailemaan ja näin varmistella jotain tiettyä toivesijaa. Tällaisen ajattelun sijaan kannattaa miettiä, että tapahtui nyt mitä tahansa, niin makoisasta finaalipöytäsijoituksesta ei voi enää lentää ulos, mutta parhaassa tapauksessa voi kuitenkin yhä sijoittua ykköseksi.

Finaalipöydän pelaaminen oli vuosikymmeniä mystistä tiedettä, jossa kokeneet turnauspelaajat dominoivat kokemattomampia. Sen jälkeen, kun casinoilla ja netissä alettiin pelaamaan sittareita, on tilanne hieman tasoittunut – sittarit kun huomattavissa määrin muistuttavat finaalipöydän pelaamista. Sittarit, varsinkin short handed sittarit, ovatkin todella hyödyllistä treeniä finaalipöytiä varten. Kannattaa kuitenkin huomata, että tilanne ei ole yksi yhteen. Ilmiselvin ero on tietysti, että blindit ovat finaalipöydässä todennäköisesti varsin suuret verrattuna käytettävissä oleviin varoihin, jotka eivät ole välttämättä jakautuneet mitenkään tasaisesti pelaajien kesken. Vielä merkittävämpi ero on myös se, että toisin kuin sittarissa, finaalipöydässä ei ole mukana yhtään huonoa pelaajaa. Jokaisen chipin eteen on todennäköisesti tehtävä kunnolla töitä, eikä kukaan voi laskea sen varaan, että joltain vastustajalta saa helpot tuplat.

Pelaajien pudotessa muuttuu finaalipöydän pelaaminen short handed -pelaamiseksi, jossa meno kiihtyy ja korttien arvot muuttuvat. Short handed -pelaamista on tässä turha käsitellä erikseen, siitä löytyy artikkelisarja hold’em-strategiat -osastosta. Sen verran täytyy kuitenkin sanoa, että monet pelaajat jostain syystä kammoavat short handed -pelaamista. Syytä tähän on vaikea sanoa, ehkäpä he ovat keskittyneet niin suurten turnausten pelaamiseen, että ovat tilanteessa perin harvoin? Mene ja tiedä, mutta syy pelkoon on turha. Jos taidot ovat riittäneet tänne asti, niin turha niitä on nyt alkaa epäilemään.

Turnauksen kruunaa heads-up pelaaminen. Heads upista on peräti oma artikkeliosastonsa, heads-up strategiat, josta löytyy aiheesta lisätietoa. Turnauksen päättävään heads-upiin lähdetään joskus hyvinkin epätasapainoisista asemista. Oli sitten johdossa tai tappiolla, niin viimeinen rypistys täytyy jaksaa pelata täysillä – heads upissa voi tapahtua mitä tahansa, reilu johtoasema ei takaa voittoa, eikä pahakaan tappioasema häviötä.

Lopuksi

Artikkelisarjassa on nyt pelattu koko suuri turnaus läpi. Turnaukseen lähdettiin varsin varovaisissa merkeissä, jossa tiukalla pelaamisella pyrittiin hyödyntämään heikkojen pelaajien virheet. Keskivaiheessa alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota vastustajien tilanteeseen, ja hyödynnettiin tuota tietoa yhdessä itselle hankitun tiukan pelaajan leiman kanssa. Turnauksen loppuvaiheessa pelattiin tarkasti, vastustajien yksilölliset taipumukset huomioiden ja tietoisesti väsymyksen aiheuttamia virheitä vältellen. Suuriin riskeihin ei lähdetty jättistäkkejä vastaan, mutta pikkustäkit poimittiin pelistä pois kun tilanne sen salli. Aivan viime metreillä ei sorruttu jännittämään, vaan hyödynnettiin huoletonta asennetta, sekä kokemusta short handed ja heads-up -pelaamisesta. Kokonaisuutena turnaus on pelattu voitto mielessä, hölmöjä riskejä vältellen ja laskelmoidut riskit hyödyntäen. Koko prosessi päättyy villiin voitontuuletukseen monitorin edessä.

Ensi viikolla artikkelisarja saa päätöksensä, kun mietitään sitä, mitä turnauksista voi jälkikäteen oppia. Kyseessä on varsin todennäköisesti koko artikkelisarjan tärkein asia: kun omia suorituksiaan pohtii jälkikäteen tarkasti, oppii sekä hyödyntämään vahvuuksiaan että korjaamaan heikkouksiaan.