Sivupotti
10.12.2007 | Aihe: Aloittelijat
Kysy pokerisäännöistä -palstan viimeisin kysymys käsitteli sivupotteja. Se, miten sivupotit toimivat ja miten niiden olemassa ollessa kannattaa pelata, on sen verran mainio aihe, että sitä on syytä käsitellä hieman laajemminkin. Näin varsinkin, koska erityisesti nettipokeri kerää aloittelijoita, jotka eivät välttämättä tule ajatelleeksi, miten sivupoteista pelatessa pitäisi toimia. Kokeneemmat pelurit voivat tänään jättää artikkelin väliin, aloittelijoiden se kannattanee lukaista.
Mikä on sivupotti?
Pokerissa panostamiseen on aikojen saatossa keksitty kaksi aivan erityisen viisasta sääntöä:
1) Vastustajalta ei voi voittaa enemmän, kuin on itse panostanut.
2) Jaossa pysyy mukana loppuun asti, jos laittaa kaikki rahansa peliin.
Näiden fiksujen sääntöjen ansiosta varsinkin no limit -peleissä syntyy aina ajoittain sivupotteja (englanniksi side pot). Sivupotti syntyy, kun vähintään kolmen pelaajan jaossa yksi pelaaja on laittanut kaikki rahansa peliin. Ne pelaajat, joilla on vielä pelirahaa, jatkavat pelaamista aivan normaalisti. Heidän panostuksensa ja maksunsa menevät jatkossa sivupottiin.
Koko kuvio selviää parhaiten esimerkistä.
Esimerkki
Doylella on 1.000$. Hän panostaa 300$.
Jamiella on 100$. Hän laittaa kaiken peliin.
Patrikilla on 1.500$. Hän maksaa 300$.
Pelissä on nyt kaksi pottia:
Koska Jamiella oli rahaa vain 100$, ei hän voi voittaa Doylelta tai Patrikilta enempää kuin tuon satasen. Tästä johtuen muodostetaan potti, johon laitetaan Jamien 100$ ja 100$ kultakin muista pelaajista. Tätä pottia kutsutaan pääpotiksi.
Pääpotin lisäksi muodostuu sivupotti, sillä Doyle ja Patrik laittoivat enemmän rahaa peliin kuin Jamie. Rahoista, joihin Jamiella ei ole asiaa, muodostuu Doylen ja Patrikin välille sivupotti, johon molemmilta menee 200$ (300$ panostus – 100$, joka meni pääpottiin). Sivupotissa on siis 400$.
Tästä eteenpäin pelataan seuraavasti:
– Jamie säilyy jaossa mukana korttien näyttöön asti
– Patrik ja Doyle pelaavat normaalisti
Lopputulos 1: Oletetaan, että Patrik ja Doyle eivät enää panosta. Käden päättyessa Jamiella on kolmoset, Patrikilla kaksi paria ja Doylella pari. Rahat jaetaan nyt seuraavasti: Jamie vie pääpotin kolmosilla, eli jaon parhaalla kädellä. Jamie ei kuitenkaan ole mukana sivupotissa. Siinä ovat mukana vain Patrik ja Doyle, ja koska Patrikilla on parempi käsi kuin Doylella, vie Patrik sivupotin.
Lopputulos 2: Oletetaan, että pelaajilla on samat kädet kuin äskeisessä jaossakin. Doyle bluffaa ja Patrik luovuttaa. Doyle voittaa nyt sivupotin automaattisesti, sillä on ainoa pelaaja, joka on siitä enää kisailemassa. Tämän jälkeen jako pelataan korttien näyttöön asti, missä Jamie voittaa pääpotin kolmosillaan Doylen paria vastaan.
Sivupoteista pelaamisen lyhyt oppimäärä
Taktisessa mielessä sivupotista pelaaminen riippuu sivupotin koosta. Jos sivupotti on kooltaan merkittävä, ei tapahdu mitään ihmeellistä: pelata voi kuten ainakin, kunhan pitää mielessä, että pääpotista on kisaamassa all-in pelaajakin. Sivupotti on kuitenkin useimmiten hyvin vähärahainen tai peräti täysin kuiva. Tällainen tilanne syntyy turnauksissa, kun yksi pelaaja puskee loppumassa olevat merkkinsä keskelle ja kaksi rahakkaampaa pelaajaa vain maksaa.
Kuivan sivupotin kanssa pelaaminen vaatii käytöstapoja. Mitä tahansa ei sovi tehdä, sillä tilanteen logiikka poikkeaa hieman tavallisesta. Normaalisti pokerissa yritetään voittaa potteja keinolla millä hyvänsä. Turnauksissa omaa menestymisen todennäköisyyttä kuitenkin kasvattaa paitsi pottien kerääminen, myös muiden pelaajien potkiminen ulos turnauksesta – ajattelepa vaikka tilannetta, jossa turnauksessa on enää mukana neljä pelaajaa ja kolme saa rahaa: potin voittaminen vain kasvattaa rahasijoille pääsemisen todennäköisyyttä, mutta yhden pelaajan potkiminen ulos varmistaisi rahasijan. Tästä seuraa, että kuivaan sivupottiin ei sovi bluffata.
Katsotaanpa esimerkki:
Pelaaja laittaa buttonista all-in vähillä merkeillään. Pieni blindi maksaa ja sinä maksat isosta blindista kädessäsi 86 herttaa. Jos sinä tai pieni blindi vielä panostatte, menevät rahat sivupottiin.
Floppi on 359, kaksi herttaa. Sinulla on paljon outteja melko varmaan voittokäteen, mutta silti nyt ei passaa panostaa. Miksi? Oletetaan, että pikku blindilla on KJ. Jos panostat, saat pikku blindin melko varmasti kippaamaan ylikorttinsa. Siitä ei kuitenkaan ole nyt mitään hyötyä: jos vetosi ei osu, kätesi ei taatusti riitä all-inin laittajaa vastaan – häviät potin ja all-inin laittaja pysyy pelissä. Jos kuitenkin jätät panostamatta, jätät oven auki värin tai suoran saamisen jälkeen toiseksi parhaalle vaihtoehdolle: sille, että pikku blindi saa parin, joka potkaisee buttonin ulos turnauksesta.
Tämä kaikki ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hyvällä kädellä pitäisi antaa vastustajille ilmaisia kortteja. Jos yllä kuvatussa tilanteessa tai muulloin saa pelikelpoisen käden yhden vastustajan ollessa all-in (vaikkapa ysiparin yllä kuvattuun 359 floppiin), saa ja pitää arvolyöntejä tehdä ja kättä puolustaa siinä missä muulloinkin. Ennen kuin lähtee puolustamaan kättään ja panostamaan, kannattaa vielä vilkaista potin kokoa ja turnauksen tilannetta: jos potti on kovin pieni ja/tai vastustajan pudottaminen on erityisen kriittistä, kannattaa panostamista harkita vielä kerran.
Ohjeet kahdessa lauseessa
Menikö pää pyörälle? Toivottavasti ei. Ja siinäkin tapauksessa että meni, eiköhän se palaa jengoilleen, kun kaiken yllä olevan tiivistää kahteen lauseeseen:
1. Jos sivupotti on suuri, pelaa aivan tavallisesti.
2. Jos sivupotti on pieni tai olematon, panosta vain laatukäsillä.
Siinäpä se. Moni aloittelija ei joko ymmärrä kohtaa kaksi tai unohtaa sen muuten vaan. Turnauksissa väärään paikkaan sivallettu bluffaus voi olla munaus, joka pitää vastustajan pelissä mukana – vastustajan, joka mieluusti kiittäisi voittamalla koko roskan.
Tohon vielä että ei ole sopivaa sopia sanallisesti ettei panosteta enää. Pitää vaan ite checkailla ja toivoa että toinen on juonessa mukana.