Sittarit – strategia ja pohdiskelua

04.10.2006 | Aihe: Sittarit eli sit'n'go-turnaukset

Haluatko lukea taktiikka-artikkeleita Nettipokeri.infossa? Paina Tykkää-näppäintä niin toimitamme niitä lisää.

Prima-teemaviikko jatkuu ja aiheena on tällä kertaa sittarit ja niiden vaatima strategia. Sit’n’go-turnaukset ovat yksi vauhdikkaimmista ja toiminnantäyteisistä elämyksistä, joita nettipokeri tarjoaa, joten sittaristrategia täytyy sovittaa ottamaan tämä seikka huomioon. Tämän voi tehdä ainakin kahdella tapaa, kuten seuraavasta selviää.


Sittareissa pelaaminen on hieman kuin pelaisi suuremmassa turnauksessa, joka vauhdin puolesta toimii pikakelauksella. Turnaukset voi jaotella alku-, keski- ja loppujaksoon, ja sama jaottelu toimii sittarien kanssakin.

Sittareiden alku

Alku on se osa sittareita, josta menestyvillä pelaajilla on kaksi täysin erilaista näkemystä. Toisen koulukunnan mukaan turnaus pitää aloittaa ryminällä. Toisen koulukunnan mielestä turnaus taas pitää aloittaa pelaamalla aivan uskomattoman tiukasti.

Säpinää!
Ryminää suositteleva koulukunta haluaa voittaa vähintään yhden kunnon potin turnauksen alkupuolella. Tarkoitus on nopeasti kasvattaa stäkkiä, mikä onnistuessaan helpottaa jatkopelaamista huomattavasti. Perustelu potin hakemiselle heti alussa on se, että blindit ovat vielä matalalla tasolla, jolloin erilaisilla aloituskäsillä spekulointi ei maksa paljoa. Ja vaikka blindit ovatkin pienet, on potentiaalinen voitto kuitenkin suuri – parhaimmillaan vastustajan stäkin kokoinen.

Jos tällä taktiikalla voittaa ison potin, tarkoittaa se sitä, että jatkossa käsiä on kasvaneen stäkin varaa valita edes jossain määrin, vaikka blindit kohoavatkin nopeasti. Jos tällainen taktiikka menee puihin, eikä pottia irtoa, niin tilanne muuttuu varsin vaikeaksi: stäkki on kutistunut, blindit nousseet ja omat rahat ovat vastustajilla. Ainoa mahdollisuus nousuun onkin käytännössä reipas all-in -ralli. Sen onnistumisen todennäköisyyttä pienentää kuitenkin valitettavasti se, että vastustajat maksavat herkästi, kun ryminätaktiikalla pelannut on tähänkin asti pelannut varsin löysästi.

Jäykistelyä
Ryminän vaihtoehto on täysin päinvastainen, äärimmäistä tiukkuutta alkupelissä suosiva linja. Tämän kaartin mukaan alun blindien halpuus on peruste sille, että EI pidä pelata paljon käsiä. Blindit kun eivät verota juurikaan stäkkiä, niin ei ole mitään hätääkään – on yksinkertaisesti varaa valita mitä pelaa. Tarkoitus on lisäksi antaa itsestä mahdollisimman tiukka kuva. Seuraavassa vaiheessa turnausta kaikki ovat havainneet jäykistelylinjaa suosivan pelaajan tiukaksi ja kunnioittavat tämän korotuksia – mistä lisää kohta.

Keskivaihe

Sittarin keskivaihe alkaa, kun muutama pelaaja on pudonnut ja rahasijat lähestyvät. Tässä vaiheessa blindit ovat nousseet ja ovat jo merkittävä uhka passiivisten pelaajien stäkille.

Tässä vaiheessa peliä ryminällä turnauksen aloittaneet voivat huokaista. Heillä on stäkki joka kestää blindien nousun, eikä heidän tarvitse tehdä huikeita peliliikkeitä aivan olemattomilla käsillä. Kunnon käsillä kuitenkin isketään ihan vanhaan malliin, sillä stäkin kasvatus kiinnostaa aina.

Jäykistelleet pelaajat tietävät puolestaan hetkensä koittaneen juuri nyt! Koska he ovat tähän saakka pelanneet tiukasti, muut pelaajat suhtautuvat kunnioittaen heidän korotuksiinsa. Taitavalla ajoituksella voi tiukkaa mainetta hyödyntäen aiemmin jäykistellyt pelaaja tässä vaiheessa turnausta varastella potteja. Kun muut pelaajat ymmärtävät mistä on kyse, on jo liian myöhäistä. Puuhaa helpottaa se, että jäykistelevä pelaaja on tähän asti tarkkaillut tiukasti vastustajia ja on toivottavasti saanut hyvän kuvan siitä, ketkä vastustajista ovat helpoimmin (semi-)bluffattavissa ulos poteista. Tässä vaiheessa aiemmin jäykistellyt pelaaja pelaa suurin piirtein kuten rahapeleissä, tosin jossain määrin agressiivisemmin.

Strategian muutoksen ohella turnauksen keskivaiheessa on syytä huomata, että tässä vaiheessa aloituskäsien arvo muuttuu. Alussa potissa voi olla mukana lähes kaikki pöydän pelaajat, jolloin erilaiset vetokädet tyyliin 87s ovat rymistelijäkoulukunnalle aivan pelikelpoisia. Keskivaiheesta eteenpäin potissa on kuitenkin usein vain kaksi pelaajaa. Tällöin heti valmiiden käsien, kuten parien arvo nousee selvästi – pieninkin pari on ennakkosuosikki AK:ta vastaan. Paljon apuja vaativien käsien, kuten edellä mainitun 87s, arvo puolestaan laskee jyrkästi. Yhtä pelaajaa vastaan ei yksinkertaisesti saa sellaisia pottikertoimia, että 87s on perustellusti pelattavissa.

Loppuvaihe

Kun pelaajat ovat rahasijoilla, alkaa loppuvaihe. Oli alkupelin taktiikka mikä hyvänsä, enää ei ole juuri vaihteohtoja, vaan kohonneet blindit sanelevat homman nimen: hakkaa päälle! Mitä agressiivisemmin nyt pelaa, niin melkeinpä sen parempi. Korotuksia pitää edelleen kunnioittaa, mutta pelkkiä maksuja vastaan voi hyökätä. Jos kädessä on ässä, niin all-in alkaa olla jo aivan mainio siirto.

Jos mukana tässä vaiheessa on vielä yksikin aiemmin heikolta vaikuttanut pelaaja, pitää tähän suhtautua kuin Otto-automaattiin. Tiukan agressiivista korotusta silmille vaan, oli jotain tai ei (tai kuten Juha Helppi sanoi taannoisessa haastattelussaan:”Pokerissa pikkulintuja saa kivittää.”). Useimmiten ujo vastustaja foldaa, muussa tapauksessa taas on selvää, että tällä on jotain jolloin tietää itse rauhoittua. Tällaisen ujon pelaajan lahjoittamat rahat voivat olla suunnaton apu turnauksen voittoa tavoiteltaessa.

Aivan käytännön esimerkkinä Otto-automaateista kerrottakoon, että tätä artikkelia kirjoittaessani pelasin yhden sittarin. Oikealla puolellani istunut pelaaja foldasi korotusteni edessä turnauksen keski- ja loppuvaiheessa laskujeni mukaan yhteensä 14 kertaa, maksoi kaksi kertaa ja korotti tasan nolla kertaa. Vastustajani oli erinomainen esimerkki pelaajasta, joka yrittää pärjätä perinteisillä opeilla sittarissa: parin potin voittaminen ei riitä, jos oma agressiivisuus on perunan luokkaa ja antaa muiden pelaajien ja blindien jatkuvasti varastaa pennoset.

Yhteenvetoa

Yllä mainituista kahdesta tyylistä, rymistelystä ja jäykistelystä, voi jokainen valita mielensä mukaan. Rymistely on enemmän uuden nettisukupolven tyyliä, kun taas jäykistely muistuttaa pitkälti klassista tapaa pelata pokeriturnauksissa. Käytännössä rymistely on helpompi tapa menestyä, sillä jäykistely vaatii hyvää psykologista pelisilmää ja fiilistä sekä jokaisesta vastustajasta että pelin yleisestä meiningistä. On myös hieman kyseenalaista, onko vastustajien pelinlukutaidot halvemmissa turnauksissa sitä luokkaa, että näiden silmissä voi hankkia mitään erityistä imagoa.

Noudattipa mitä strategiaa tahansa, niin sittari on aina sittari ja strategia pitää muodostaa turnauksen ominaispiirteiden mukaan. Se taas tarkoittaa sitä, että nopeasti (tai erittäin nopeasti) kohoavat blindit täytyy huomioida, jolloin jossain vaiheessa – joko alussa tai keskellä – on pakko pelata hyvin agressiivisesti. Ilman bluffeja ja all-in siirtoja on tässä lajissa yksinkertaisesti mahdotonta pärjätä.

Kaikilta sittareiden ominaispiirteiden huomiointi ei onnistu. Sittareihin erikoistunut ystäväni totesikin asiasta:”On loistavaa, miten jengi lukee kirjoista ja netistä, että aina pitää pelata tiukasti. Sitten ne tulee pelaamaan sittareihin ja funtsii et kai se sama strategia toimii näissäkin. Kohta niiden chipit on sitten toisten pelaajien nenän edessä, vaikka eivät itse ole pelanneet yhtään kättä. Eikä ne yleensä edes tajua mitä tapahtui.”

Lopuksi

Sittarit ovat ovelan pelaajan valinta huomisen peleihin. Nyt kun amerikkalaisten pelaajien tulevaisuus on vaakalaudalla, on järkevää satsata niihin peleihin joissa eurooppalaiset ovat heikoimmillaan. Eurooppalaiset ovat usein kohtalaisia pelaajia, koska tietävät miten pelata tiukasti. Kuten yllä on todettu, sittareissa turha tiukkuus on kuitenkin ei-toivottu ominaisuus! Sittareissa pääsee siis rankaisemaan vastustajia juuri siitä syystä, jonka vastustaja luulee parhaaksi puolekseen. Ja se jos mikä on herkullista.

Taloudellisten näkökulmien ohella sittarien parhaita puolia on yksinkertaisesti niiden hauskuus: ne ovat täynnä säpinää. Rahapelit ovat pelinä tiukkaa jauhamista, mutta sittarit ovat jotain ihan muuta. Ennemmin tai myöhemmin on niissä jokaisen osallistujan pakko bluffata, laittaa all-in ja niin edelleen. Tässä mielessä sittarit ovat vähän kuin tiivistelmä pokerin jännittävimmistä puolista.

Loppuun se pakollinen varoitus. Oli homma miten hauskaa tahansa, niin sittareissa(kaan) ei kannata aluksi liioitella. Niissä on oma logiikkaansa, johon tottuminen vie aikaa. Lisäksi sittareissa virhesiirrot heittävät usein ulos koko turneesta. Niinpä vaikkapa Gnufissa pelaillessa kannattaa kiltisti niellä ylpeytensä ja aloittaa pelailut talaan tai kahden turnauksista, ei kympin tai kahden.

Oliko artikkeli mielestäni hyvä? Painaa tykkää-näppäintä alla ja saat lukea tällaisia artikkeleja myös jatkossa.



1 Kommentti

  1. Afro-Left
    #1

    “On myös hieman kyseenalaista, onko vastustajien pelinlukutaidot halvemmissa turnauksissa sitä luokkaa, että näiden silmissä voi hankkia mitään erityistä imagoa.”

    Tämä on juurikin näin ja asia on myös tiedostettava/hyväksyttävä. Varsinkin nettipokerin kohdalla, jossa pienillä panoksilla pelattaessa ei samoja pelaajia usein osu samaan pöytään.

    Itse pelaan nykyään pelkästään sittareita oikeastaan juuri siitä syystä, että niissä riittää säpinää. Samoin en ole koskaan kunnolla sisäistänyt suurten turnausten logiikkaa, mutta sittareihin olen hiljalleen pääsemässä sisälle. Pidän siitä, että tavallaan sittareissa pärjää kohtalaisesti jo tietyn strategisen kaavan avulla.

    Tietyissä kohdissa on vain järkevää pelata tietyllä tavalla, vaikka kuinka haluaisi pelata toisin. Tästä paras esimerkki, jota kovinkaan moni ei ota huomioon, on se, että yhden ihmisen tippuminen nostaa kaikkien osakkeita rahapotista. Kun yksi pelaaja on all in tilanteessa, niin muiden tulee pelata tarkasti, jotta tämä yksi saadaan ulos. Siis erityisesti turnauksen loppu- tai kuplavaiheessa.

    Joskus foldi hyvällä kädellä on vain turnauksen kokonaisuuden kannalta järkevämpää.

    Vastaa ››

Kommentoi