Pokeritreeni: pelaa sokkona

Harjoitus tekee mestarin lajissa kuin lajissa, eikä nettipokeri ole poikkeus. Parasta harjoittelua on tietysti pelaaminen, mutta jos intoa riittää, voi taitojaan kehittää myös hieman eri metodein. Yksi tehokkaista harjoitusmetodeista on vaikeuttaa omaa pelaamista, eli pelata näkemättä omia taskukortteja. Miksi ihmeessä tällaista kummallista pelaamista kannattaisi kokeilla? Se selviää seuraavassa.

Kolme kysymystä

Pokeria pelatessa päässä liikkuu monenlaisia ajatuksia. Suurin osa pohdinnoista on kuitenkin jatkeita kolmelle keskeisimmälle kysymykselle, jotka kuuluvat näin:
1. Miten vahva on oma käteni?
2. Mitenköhän vahva on vastustajan käsi?
3. Miten vahvan käden vastustaja arvioi minulla olevan?

Monet jopa voittavat pelaajat keskittyvät lähinnä ensimmäisen ja toisen kysymyksen miettimiseen. Kolmas kohta on kuitenkin vähintään yhtä tärkeä kuin kaksi edellistäkin, sillä joka kerta, kun voitat jaon näyttämättä kättäsi, voitat kolmannen kohdan ansiosta: vastustajasi, oikein tai väärin, arvioi sinulla olevan niin vahvan käden, ettei jaossa mukana hengailu enää kiinnosta. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että kaikissa niissä tapauksissa, joissa vastustaja kippaa ennen showdownia, ei todellisella kädelläsi ollut tuon taivaallisen väliä – mielikuva kädestäsi ratkaisi. Jos vastustajallasi on keskiverto pari, arvioi että sinulla on iso taskupari ja kippaa, on aivan sama oliko sinulla oikeasti taskupari vai seiska-kakkonen.

Kaikesta tästä voidaan päätellä, että olisi mukava osata vaikuttaa vahvalta aina kun vastustajalla on heikko käsi. Toisin sanoen pitäisi osata arvioida se, millainen käsi vastustajalla on ja mitä tämä kuvittelee omasta lapasesta löytyvän. Tehokas tapa treenata näitä molempia taitoja on pelata sokkona, eli katsomatta omia kortteja. Kun omia lappujaan ei näe, ei voi pelata korttia, joten on siis pakko pelata vastustajaa. Sokkona onkin pakko oppia arvioimaan vastustajan käden vahvuus tai heikkous ja päälle vielä se, uskooko vastustaja omasta kätösestä löytyvän niin hyvät kortit, että sopiva panostus saisi vihulaisen kippaamaan. Sokkona oppiikin tehokkaasti arvioimaan vastustajia ja siinä ohessa kaikenlaisia muita taitoja kuten mm. pelotteluun sopivat panoskoot ja position hyödyntämisen. Lyhyesti sanottuna sokkona pelatessa on pakko hyödyntää maksimaalisesti pokerin psykologisia ulottuvuuksia.

Vaikka monille tehokasta treeniä onkin, niin sokkona pelaaminen ei tietenkään ole helppoa. Alkujärkytyksen (“Missä mun kortit on? Mitä mun muka pitäisi tehdä?!”) jälkeenkään sokkopelaaminen tuskin sujuu kovin sulavasti ainakaan aluksi. Ei kuitenkaan kannata masentua tai luulla, että sokkopelaaminen on vain super-ammattilaisille sopivaa puuhaa. Aivan tavallinenkin pelaaja voi satunnaisella sokkopelaamisella poimia matkaan tuhdin setin taitoja ja huomioita, joista on myöhemmin reippaasti hyötyä. Näin varsinkin, jos jälkeenpäin vielä purkaa kokemuksensa: miksi se yksi heppu ei kipannutkaan, vaikka korotin? Miksi onnistuneet panostukset onnistuivat? Miten pitää pelata, jotta limppaajat luopuvat korteistaan? Mistä positiosta homma toimi missäkin tilanteessa ja mistä ei?

Käytännön seikkoja

Käytännössä sokkopelaamista kannattaa tietenkin harjoitella turnauksessa tai sittarissa – rahapelipöydissä se olisi jo vähän turhan hurjaa puuhaa. Sopivaa turnausta valitessa kannattaa varautua siihen, että turnaus tulee hävittyä – liian kalliiseen koitokseen on siis turha osallistua. Toisaalta kaikista halvinkaan ei ole hyvä vaihtoehto, sillä jos turnaus on täynnä pelaajia jotka eivät koskaan kippaa, ei sokkopelaaminen voi onnistua. Kannattaa myös valita turnaus tai sittari, jossa blindit eivät kohoa kauheaa vauhtia, jotta sokkopelaamista ehtii kunnolla kokeilla ennen all-in -juhlien alkamista.

Toinen käytännön seikka on, että ennen turnausta täytyy sataprosenttisen varmasti päättää, että nyt pelaan sokkona, enkä tosiaankaan katso kortteja. Jos kesken turnauksen alkaa kurkkimaan lappujaan (mihin kiusaus on melkoinen), menee koko harjoitus nopeasti plörinäksi. Aivan ehdotonta meiningin ei tarvitse olla, vaan jotain lievennyksiä voi sentään harkita: kortit voi vaikkapa päättää katsovansa, kun vastustaja lyö todella reippaasti tai peräti all-in, kun pöydässä on kolme – neljä korttia samaa maata tai muu, vastaava tilanne.

Lopuksi

Se, miten paljon tai vähän sokkopelaamisesta on hyötyä, vaihtelee tapauskohtaisesti. Joku oppii huomaamaan, että hold’emissa ei ihan oikeasti ole aina korteilla kovinkaan paljon väliä, ja että tietyissä tilanteissa panostamalla saa vastustajat luovuttamaan todella hyvällä prosentilla. Toiselle tämä taas on jo etukäteen itsestään selvää, eikä sokkopelailu aiheuta sen kummempia ahaa-elämyksiä. Se, kumpaan ryhmään kuuluu, selviää vain kokeilemalla. Ja kyllähän se sitäpaitsi kuuluu pokerinpelaajan yleissivistykseen pelata sokkona vähintään yhden kerran.

Ne hurjat, jotka uskaltavat kokeilla sokkona pelaamista:
Ennen kuin sokkopelaa, kannattaa vielä kerrata bluffaaminen -osiosta löytyvät hyvän bluffin ominaisuudet, sillä sokkona pelatessa käytännössä jokainen panostus on bluffi. Jälkikäteen heittäkää kokemuksenne foorumille. Sinne on vielä tänään tulossa ainakin yhden kohtalotoverinne kertomus siitä mitä sokkopelaaminen opettaa, sillä aina koekaniiniksi valmis Moderaattori-Mikko testasi miltä sokkopelaaminen tuntuu keskiverrosta pokeriharrastajasta.