Pokeritellit videolla – 5 parasta vinkkiä
12.06.2009 | Aihe: Pokerivideot
Nettipokerissa ei voi tutkailla vastustajien fyysistä olemusta. Live-pokerissa puolestaan vastustajien eleiden ja käytöksen (tellien) tulkitseminen on tuottoisaa, mutta parhaimmillaankin hyvin epävarmaa toimintaa. Näiden viiden videon avulla pääset käsiksi live-pokerin tavallisimpiin telleihin.
Live-pokerin aina epävarmat tellit
Ennen videoiden katsomista on syytä vielä kerrata, että vaikka tellit ovat usein varsinkin pokeritarinoissa merkittävässä asemassa, ne ovat erittäin epävarmoja.
Telleistä tekee epäluotettavia se, että ihmisten tarkkailu ei ole helppoa, eikä sitä ole tarkkailemalla saadun tuloksen arvioiminenkaan: on hyvin vaikea selvittää, pitääkö jokin vastustajasta saatu telli oikeasti paikkansa vai ei ja miten usein se paikkansa pitää – tellit kun eivät koskaan pidä paikkaansa 100% tapauksista.
Parhaimmillaan tellit ovat, kun ne yhdistetään muuhun pelin kuluessa kerättyyn tietoon.
Ja sitten asiaan.
Viisi videota telleistä
Aluksi Full Tiltin ammattilaisten pikavinkkejä.
Phil Gordon kertoo miksi tosissaan pelattaessa kortit katsotaan aina vasta omalla vuorolla.[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/uVw5JDGlbTs” height=”344″ width=”480″ /]
Clonie Gowen antaa helpon vinkin vastustajien tarkkailuun.
[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/e7rQ240RLcQ” height=”344″ width=”480″ /]
Jennifer Harman kertoo, mikä ero kahdella näennäisen identtisellä panostustavalla voi olla.
[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/mLh6jkCV4bo” height=”344″ width=”480″ /]
Muihin verrattuna seuraava video on pitkä ja hieman kuivakka. Joe Hachem (WSOP:n pääturnauksen voittaja vuodelta 2005) kuitenkin kertoo videolla omasta mielestäni live-pokerin varmimman ja parhaan tellin, joten se kannattaa katsoa.
[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/E2iGJXJLuCI” height=”344″ width=”480″ /]
Mike Caron parhaat tellit
Lopuksi päästetään itse oikeutetusti irti tellien mestari Mike Caro, jonka klassikko-opus Caro’s Book of Poker Tells on yhä paras pokeritelleistä kirjoitettu kirja.
Nämä Mike Caron vinkit tunnetaan hyvin, joten pidä huolta, ettet pokeria pelatessasi itse vahingossa syyllisty mihinkään näistä telleistä.
[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/QqF8m12JSDE” height=”344″ width=”480″ /]