Perjantai 13. päivä
13.10.2006 | Aihe: Jaarittelu
Perjantai 13. päivää on perinteisesti pidetty poikkeuksellisen epäonnisena päivänä. Tänään taikausko kerrankin pitää paikkansa, sillä juuri tänään George W. Bush, kieli keskellä suuta ja tiukasti keskittyen, raapustaa puumerkkinsä amerikkalaisten pokerinystävien pelejä vaikeuttavaan lakiin.
Onneksi tämä perjantai 13. ei kuitenkaan tuo mukanaan vain huonoja uutisia, vaan myös rohkaisevia viitteitä siitä, että tulevaisuudessakin netissä pääsee kyykyttämään amerikan serkkuja muiden mukana. Seuraavassa pikakelaus viimeisimmistä lakiuutisista ja lista siitä, miten Nettipokeri.infossa mainitut pokerisivut suhtautuvat tästä päivästä eteenpäin yhdysvaltalaisiin pelaajiin.
Ennen varsinaista asiaa kuitenkin nopea katsaus uuden lain taiteilleeseen Bill Fristiin.
Bill Frist, moraalin ylväs esivartija
Poliitikot kautta maailman ovat tunnettuja siitä, että heidän puheiden ja tekojensa väliltä löytyy usein melkoinen ristiriita: taksittomaksi julistautunut Tony Halme suhauttelee 115 taksimatkaa ja niin edelleen. Uhkapelilaista vastanneen Yhdysvaltojen republikaanisen puolueen meininki on kuitenkin tälläkin saralla aivan omaa luokkaansa. Kun perhearvoista saarnaavat republikaanit eivät senaattori Mark Foleyn tyyliin lähentele alaikäisiä poikia, keksivät he jotain muuta jäynää. Tyylikkään esimerkin kaksinaamaisuuden syvimmästä olennaisuudesta demonstroi uhkapelilain pääarkkitehti, senaattori Bill Frist.
Frist perusteli lakiaan sillä, että hänen mielestään uhkapelaaminen on moraalitonta puuhaa. Mikäs siinä – saahan asioista saa olla sitä mieltä kuin tykkää. Vähintäänkin hämmästyttävään valoon Fristin mielipiteen asettaa kuitenkin se, että tämän merkittävimmistä rahallisista tukijoista on Yhdysvaltojen suurin rahapeliyritys, Harrah’s! Toimintaa Harrah’silta löytyy Las Vegasista ja Atlantic Citystä, joissa molemmissa firma pyörittää useita kasinoita, mm. monista yhteyksistä tuttua Caesars Palacea. Harmillisesti Frist ei ole pyynnöistä huolimatta kertonut, miten tämä voi vuosia kerätä rahaa korkean profiilin rahapelifirmalta, jos uhkapelit kerran ovat syntiä…
Vielä mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, että uuden lain suurin hyötyjä on juuri Harrah’s, jonka johtokunta on viime aikoina todennäköisesti viettänyt aikaansa nauttien kuplajuomaa porealtaassa tanssityttöjen kanssa. Yrityksen pörssiarvo nimittäin kohosi yli 20% Fristin sorvaaman lain myötä. Harrah’sin pomojen kierolle nerokkuudelle ei voi kuin nostaa hattua – maksetaan muutama kymppitonni senaattorille, joka rahoista kiitollisena rynnii läpi kaikkien halveksiman lain, jolla oman firman arvo nousee miljoonia. Pokeritermein kai sanoa, että Harrah’s maksoi tilanteessa, jossa pottikertoimet olivat suosiolliset…
Go Neteller, go!
Viikon hyvä uutinen on, että lakiasiantuntijat ovat sotkuista lakia lukiessaan tulleet samaan johtopäätökseen: Yhdysvaltojen uusi laki ei kiellä rahapelien pelaamista netissä. Sen merkittävin anti todellakin on, että se vain kieltää rahaliikenteen yhdysvaltalaisten rahoituslaitosten ja netin rahapelifirmojen välillä.
Tämän takia viikon toinen ja tärkein hyvä uutinen oli ehdottomasti se, että Neteller jatkaa toimintaansa kuten aina ennenkin. Yhdysvaltalaisilla pelaajilla on siis edelleen käytössään näppärä tapa tallettaa rahaa pokerisivuille. Netellerin tiedotteen mukaan firma tarkkailee tilannetta, eikä muuta toimintaansa millään tavalla.
Jenkeillä on siis edelleen tapa tallettaa pokerisivuille. Se ei kuitenkaan yksin riittäisi, jos pokerisivut päättäisivät alkaa hylkimään amerikkalaisia pelaajia. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Netin n. 2700:sta rahapeliyhtiöistä vain 10% – 15%:n arvioidaan kieltävän jenkkien pelailun sivuillaan – pelit siis jatkuvat 2300:lla sivustolla. Kieltäjien joukossa on paljon pörssiyhtiöitä, joiden etujen mukaista on kaihtaa pienimpiäkin riskejä. Sallijat taas ovat yksityisiä yrityksiä, jotka näkevät tilaisuutensa koittaneen. Tässä lista yes ja no -saiteista Nettipokeri.infossa mainittujen sivustojen osalta.
Ei jenkkejä
Party Poker. Tämä oli todellinen yllätys, joka kohahdutti pokerimaailmaa. Ilmeisesti Partyssä katsotaan firman olevan niin suuri, ettei minkäänlaisiin riskeihin ole tarvetta. Ei varsinkaan, kun jo parin vuoden ajan enemmistö Partyn pelaajista on firman oman ilmoituksen mukaan tullut Euroopasta. Uutena vetona Party aikoo käyttää lähes pohjattomiin kirstuihinsa kertyneitä varoja uusien markkina-alueiden valloittamiseen Euroopasta, Kaukoidästä ja Etelä-Amerikasta. Kuulin myös ns. luotettavista lähteistä että Partyn uusi kansainvälisempi strategia on hyväksi myös Suomelle – Party on nimittäin parhaillaan kääntämässä koko sivustoaan ja softaansa suomeksi. Käännös on vielä aika vaiheessa, mutta sen pitäisi putkahtaa ulos muutaman kuukauden sisällä.
Ankeahko B2B-pokeriverkko (esim. 24h Poker) ei ole hyväksynyt jenkkejä pelaajikseen enää pitkään aikaan, eikä muuta asennettaan nytkään.
Vaikka näiden verkkojen sivustoja ei muistaakseni ole Nettipokeri.infossa koskaan mainittu, niin kerrottakoon silti, että myös BOSS ja Cryptologic jättävät Yhdysvaltain markkinat.
Tervetuloa yhdysvaltalaiset veljemme ja siskomme!
Ongame-verkko ei ole toistaiseksi ottanut asiaan kantaa suuntaan tai toiseen. Toistaiseksi amerikkalaiset pelaavat siis kuten aina ennenkin. Vähän veikkaan, että jos ja kun homma pyörii hyvin, niin uusi virallinen kanta voi olla, että virallista kantaa ei ole.
Prima-verkko tulkitsee lakeja omien fiilistensä pohjalta ja on kieltänyt pelit kahdeksan USA:n osavaltion asukkailta. Loppujen 42:n osavaltion asukkaat saavat Priman puolesta tykittää kuten ennenkin.
Poker Comissa on painettu ylitöitä kellon ympäri. Sen verran innokkaasti saitin pr-miehet ja naiset ovat toitottaneet kaikille, että kyllä, täällä amerikkalaiset ovat tervetulleita nyt ja ikuisesti.
Kaikkiaan Parhaat pokerisivut -listan saiteista siis neljällä viidestä tulee yhä jenkkipelaajia vastaan. Listalla saattaa lähiaikoina tapahtua hieman muutoksia, jahka selviää mikä on eri pokeriverkkojen ja sivujen lopullinen suhtautuimen asiaan ja minne Partystä lähtevät yhdysvaltalaiset oikein suuntaavat. Jenkkikiellosta huolimatta Party jää listalle, sillä ainakin minun korvissani lupaus uusien markkinoiden agressiivisesta valtaamisesta kuulostaa hyvältä. Kaikista mehukkaimpia vastustajia kun ovat uusien markkina-alueiden pelaajat, jotka eivät välttämättä ymmärrä tuon taivaallista pokerista ja suhtautuvat siihen kuin tuuripeliin.
Loppusanat
Pokeri tulee olemaan lain valvomisen alkua edeltävät 270 päivää käymistilassa, jolloin kukaan ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Varmaa kuitenkin on, että tälläkin hetkellä pokerisaiteilla kehitellään kuumeisesti talletusmenetelmiä, mainoskampanjoita ja muuta tarpeellista jenkkipelaajien houkuttelemiseksi – amerikkalaisia eniten haalivan sivuston omistajista kun tulee upporikkaita. Esimerkin vuoksi voi vaikka mainita, että tähän asti parhaiten jenkkejä koukuttaneen Party Pokerin softan koodanneella intialaisella kaverilla on omaisuutta vaatimattomasti yli 1.5 miljardin dollarin edestä. Ja kyseessä on todellakin koodari, ei saitin omistajat…
Onko nyt niin, että vaikka laki astuu voimaan vasta reilun puolen vuoden kuluttua, amerikkalaiset on häädetty jo nyt (esim. Party:stä)?