Pelikäsien valinta omaha high-lowssa

07.07.2008 | Aihe: Omaha hi-lo

o8Omaha high-low tuntuu hold’emiin verrattuna aluksi kovin kiemuraiselta. Todellisuudessa omaha high-low, eli O8 on omalla tavallaan jopa hold’emia yksinkertaisempi peli. Tästä yksinkertaisuudesta saa otteen, kun pääsee kärryille siitä, mitä käsiä O8:ssa oikein kannattaa pelata. Tämän Nettipokeri.infon O8-artikkelisarjan toisen osan lukaisemalla pelikelpoisten ja -kelvottomien käsien tunnistaminen on toivottavasti askelen verran helpompaa.

Yksinkertainen tavoite

Kuten kaikissa muissakin jaetun potin peleissä, on voittavalla pelaajalla omaha high-lowssa aina tavoitteena koko potin voittaminen.

Koko potin voittaminen (englanniksi scooping the pot) tuo kerralla kunnon voitot ja mikä tärkeintä, myös tietynlaista varmuutta pelaamiseen: Jos koko potin tavoittelu epäonnistuu, voi tulos vielä olla puolikkaan potin voitto. Puolikkaan potin tavoittelussa epäonnistuminen ei toisi kuin tappion.

Toinen hyvä syy jahdata koko pottia on, että omaha high-lowssa potin puolikkaatkin saatetaan jaetaan. Jos esimerkiksi kahdella pelaajalla on sama low-käsi, kumpikin heistä saa vain neljäsosan potista (low-potin puolikkaan). Kun toisesta potista saa vain puolikkaan, olisi vähintäänkin mukavaa, jos toisen puolikkaan saisi kokonaan.

Tämä koko potin voittamisen strategia on tärkein ohjenuora aloituskäsien valinnassa. Toinen tärkeä ohjenuora on, että korttien täytyy mieluusti pystyä muodostamaan ei vain hyvät, vaan nimen omaan parhaat mahdolliset high- ja low-kädet. Kun jaossa on mukana reippaasti showdowniin asti meneviä pelaajia, ei toiseksi korkein väri tai toiseksi matalin low usein riitä mihinkään.

Huom. Nämä ohjeet on tarkoitettu täyden ringin pienen limiitin omaha high-low -käteispeleihin. Paria artikkelia myöhemmin katsotaan nopeasti, miten käsivalikoimaa voi muuttaa turnauksissa ja pottilimiitin peleissä.

Paras aloituskäsi

Omaha-peleissä jaetaan neljä korttia, mikä lisää erilaisten aloituskäsien määrää räjähdysmäisesti tuttuun texas hold’emiin verrattuna. Omaha high-lowssa ei kannatakaan alkaa opetella ulkoa aloituskäsien valikoimaa, sen sijaan kannattaa opetella tunnistamaan hyvän käden tunnusmerkit.

Eniten hyvän käden tunnusmerkkejä löytyy tietysti pelin parhaasta aloituskädestä, joka on AA23 tuplasuittari.

omaha high-low paras käsi

Mikä tekee juuri tästä kädestä parhaan omaha high-low käden?

Siinä on ässä
Liki kaikissa hyvissä omaha high-low -käsissä on ässä. Koska ässä on pienin ja suurin kortti, on se korvaamaton apu sekä high- että low-käsiä muodostettaessa.

Kakkonen ja kolmonen ässän kaverina
Kun ässällä on apurina kakkonen ja kolmonen, voi sillä erittäin todennäköisesti muodostaa parhaan mahdollisen low-käden. Lisäksi kolme perättäistä korttia voivat antaa mahdollisuuden muodostaa suoran, joka puolestaan voi voittaa high-potin. Kakkonen ja kolmonen ovat kumpikin hyviä ässän kavereita ilman toisiaankin, mutta yhdessä ne ovat liki puhdasta kultaa.

Ässäpari
Isot parit eivät ole O8:ssa likikään niin vahvoja yhdistelmiä kuin texas hold’emissa. Ässäpari voi kuitenkin muodostua kärkisetiksi, joka olisi varsin pätevä käsi varsinkin saletti-low:n kaverina. Tietyissä tilanteissa AA voi olla yksinkin pelaamisen arvoinen high-käsi.

Kaksi ässän korkuista värinvetoa
Väri ei ole mitenkään ylivoimainen käsi pelissä, jossa pelaajilla on neljä taskukorttia ja jossa showdowniin asti pelaa usein monta pelaajaa. Sitä ei ole kuitenkaan syytä aliarvioidakaan: Ässän korkuista väriä ei voi olla kellään muulla, joten parittomassa pöydässä ässävärillä high-puolikkaan voittaa varmasti kokonaan. Lisäksi joku onneton voi hyvinkin vetää kuninkaan korkuista väriä (tai matalampaa), jolloin tältä saa hyvän palautuksen.

Pelikelpoisia aloituskäsiä

Pikasilmäyksellä voi näyttää siltä, kuin liki kaikki omaha high-lowssa jaettavat kädet olisivat pelikelpoisia. Jos tarkoitus kuitenkin on -kuten pitäisi- viedä koko potti ja vältellä toiseksi parhailla käsillä maksumieheksi tai -naiseksi joutumista, täytyy lähtökäsien valinnassa käyttää malttia.

Pelikelpoisia ovat kädet, jotka tavalla tai toisella muistuttavat yllä kuvattua unelmakättä. Tällaisia käsiä ovat esim:

Kaikki kädet, jotka sisältävät A23
AK23, AQ23, A234, A235, jne. Kuten aina, käsi on entistä vahvempi, jos ässän kaverina on kortti samaa maata.

A2 + jotain järkevää
A2 on erinomainen yhdistelmä, koska se tarjoaa mahdollisuuden parhaaseen low-käteen. A2 tarvitsee kuitenkin kaverikseen jotain pelikelpoista (toisen pienen kortin, parin, KQ, jotakin), sillä pelkkä A2 ilman muita pelikelpoisia kortteja on yllättävän haavoittuvainen yhdistelmä.

A3 + jotain mukavaa
Vaikka A2 onkin parempi, on A3 vielä pelattava yhdistelmä varsinkin jos muista korteista on iloa. Plussaa tulee siitä, jos ässän kanssa on kortti samaa maata, kädestä löytyy lisää pieniä kortteja (tyyliin A367), tai realistista high-potentiaalia (esim. AQJ3).

2345, 2356
Lähes kaikissa pelikelpoisissa O8-lähtökäsissä on ässä. Pienet peräkkäiset kortit ovat tämän säännön tärkein poikkeus – niilläkin tosin toivotaan, että puuttuva ässä ilmestyisi pöytään flopilla.

Pelkkää high-potentiaalia
Potin voi scoopata paitsi voittamalla high- ja low-puolikkaat, myös voittamalla jaon, jossa low-käsi ei ole mahdollinen tai sitä ei löydy keltään. Pelkkää high-potentiaalia omaavia käsiä ei siis ole syytä halveksua – varsinkin hyvästä positiosta sankkaa limppailijajoukkoa vastaan hyvällä high-kädellä voi saada erinomaisia tuloksia.

Paljon high-potentiaalia on käsissä, joissa on ässä ja kolme muuta korttia, jotka kaikki ovat vähintään kympin kokoisia (AKQJ, AQJT, AAKQ, AKKQ, AAKK, ja niin edelleen). Hieman niukemmin potentiaalia on yhdistelmissä, joissa on neljä isoa korttia, mutta ei ässää. Nekin ovat pelikelpoisia, mutta niiden kanssa täytyy olla tarkkana, ettei rahoja tule lahjoitettua esim. paremmalle suoralle.

Ikävät hämykädet

Kun enimmäkseen texas hold’emin parissa viihtyneet pelaajat kokeilevat omaha high-lowta, ei jälki aina ole kaunista. Muuten hyvät pelaajat joutuvat uudessa pelissä vaikeuksiin, kun he hold’em-kokemuksen pohjalta arvioivat käden pelikelpoiseksi, vaikka se pitäisikin O8:ssa foldata ennätysvauhtia.

Tässä pari esimerkkiä tyypillisistä “hups, sinne menivät rahat” -tyylisistä lähtökäsistä:

Iso pari ja yksi pieni kortti
KQQ3 voi näyttää hold’emin pelaajan silmään mainiolta – siinähän on akkapari ja vielä kurko kaverina. Tämän käden voi kuitenkin foldata miettimättä asiaa kahdesti: mukana on ylimääräinen kortti, joka ei liity muihin millään tavalla. On turha antaa tasoitusta ja pelata kolmella kortilla pelissä, jossa muut pelaavat neljällä kortilla.

Neljä peräkkäistä keskikokoista korttia
6789 ja vastaavat voivat näyttää houkuttelevilta, mutta todellisuudessa ne ovat vauhdikas tie tappioihin. Tällaisella lähtökädellä hyvä lopputulos on todella huono low-käsi yhdistettynä toiseksi tai kolmanneksi korkeimpaan suoraan – huonoimmillaan menee vielä paljon heikommin. Ei muuta kuin fold, niin rahat säästyvät.

Tuplaparit
Kahden parin kädet tyyliin 3388 häviävät high-käden usein vaikka flopista tulisikin se setti, jota hold’em-pelaaja vaistomaisesti toivoo. Lisäksi niiden low-mahdollisuudet ovat joko täysin tai liki olemattomat, joten pakkaan vaan.

Kuoleman kortit seiska kasi ja ysi
Ylipäätään huonoimmat kortit omaha high-lowssa ovat seiska, kasi ja ysi. Ne eivät kelpaa hyvään käteen kumpaankaan suuntaan – low käteen ne ovat liian korkeita, high-käteen liian matalia. Jos kädessä on useampi kuin yksi näistä kolmesta katastrofikortista, kannattaa harkita jatkotoimenpiteet tarkasti – ja päätyä foldiin, jos erinomaisen hyvää syytä pelaamiseen ei ole.

Yhteenveto

Omaha high-low -vinkeissä korostetaan useimmiten aloituskäsien merkitystä – monesti oikeiden käsien pelaamisen jopa sanotaan olevan automaattinen tie voittoihin. Aivan näin ylivoimaisessa roolissa pelikäsien seulonta ei ole (flopin lukeminen on toinen yhtä merkittävä taito), mutta silti floppia edeltävä “pelaanko vai en” -pohdinta on kiistatta jaon tärkein yksittäinen päätös.

Yllä olevien ohjenuorien avulla tuon päätöksen pitäisi sujua hieman menestyksekkäämmin. Ainakin ohjeiden avulla takaisin pakkaan pitäisi pystyä laittamaan suurin osa niistä käsistä, joilla merkittävä osa omaha high-low-pelaajista häviää jaosta toiseen edes huomaamatta, että jotain meni nyt pahasti pieleen.

Pelkän “pelaanko vai en” -päätöksen ohella kannattaa jo ennen floppia miettiä, että mitä milläkin kädellä tekee. Joillain käsillä on hyvä, jos mukana jaossa ovat vaikka kaikki pöydän pelaajat. Toisilla käsillä taas olisi mukava rajoittaa osallistujamäärä mahdollisimman vähäiseksi. Tästä ja kaikesta muusta lisää O8-sarjan seuraavassa osassa.



Kommentoi