Nelivärinen pakka

17.10.2006 | Aihe: Aloittelijat

Nelivärisen pakan symbolitKorttipakka on hieno keksintö. Pokerin kannalta hyvä päivitys tuohon hienoon keksintöön on kahden uuden värin lisääminen mustan ja punaisen lisäksi, jolloin syntyy nelivärinen pakka, jossa ruutu ja risti saavat omat värinsä. Syy, miksi nelivärinen pakka on tarpeellinen kapistus, on se, että nopeatempoisena pelinä nettipokeri vaatii selkeät kortit. Selkeä ulkoasu on tarpeellinen kahdella tapaa. Ensinnäkin se estää vilkaisemasta kortteja väärin, minkä lisäksi selkeät kortit auttavat tulkitsemaan pöytään lätkähtävän flopin hieman nopeammin, mikä lisää aina arvokasta miettimisaikaa.

Punainen, musta, sininen, vihreä

Neljän värin korttipakka ei ole mikään uusi keksintö. Erilaisia, väritykseltään hieman vaihtelevia nelivärisiä pakkoja on ollut käytössä jo 1800-luvun alkupuolikkaalta lähtien. Ne eivät kuitenkaan ole vakiintuneet yleiseen käyttöön, eikä esim. lähimarketin lautapelihyllyn korttipakkavalikoimasta todennäköisesti löydy ensimmäistäkään neliväristä pakkaa. Vahvojen perinteiden lisäksi kaksivärisen pakan suosion takaa se, että monet pelit, kuten suurin osa pasiansseista, toimivat nimen omaan vain kaksivärisellä pakalla.

Nelivärisen pakan suosio oli aikamoista kituutusta, kunnes Mike “Hullu Pokerinero” Caro oivalsi 1990-luvun alussa, että kyseinen pakka on kuin luotu pokeria varten. Esimerkiksi kasinoilla stud-peleissä vaaditaan kohtuullista kotkankatsetta vastustajien avokorttien bongailuun, mitä urakkaa nelivärinen pakka helpottaa oleellisesti. Hold’emissäkään tuskin haittaa, että eri maat erottuvat selkeästi toisistaan kun omat kortit kurkkaa salanpäiten ja nopeasti (nopeudella on live-peleissä väliä – taskukorttien pitkää tuijottelua pidetään merkkinä vahvoista korteista).

Vaikka useiden kasinoiden konsulttina toiminut Caro suosittelikin lämpimästi neliväristä pakkaa kaikille asiakkailleen, ei ajatus sen käyttämisestä vieläkään ottanut kunnolla tuulta alleen. Suomessakin kasinolla joutuu yhä tyytymään kaksivärisellä pakalla pelailuun.

Neliväriset pakat netissä

Kun pokeri alkoi netissä tehdä läpimurtoaan 2000-luvun alussa, nousi Caron ajatus nelivärisen pakan käyttämisestä uudelleen parrasvaloihin. Netissähän mikään ei estä sitä, että saman pöydän pelaajista osa pitää päällä neliväristä ja osa kaksiväristä pakkaa, joten korteilta selkeyttä haluavat ja perinteisestä pakasta pitävät voivat istua tyytyväisinä samoissa pöydissä. Tämä on erinomainen tosiasia, sillä netissä nelivärisestä pakasta on vielä enemmän hyötyä kuin livenä.

Netissä nelivärisen pakan käyttämisen puolesta puhuvat monet seikat: pelitempo on korkea, usean yhtäaikaisen pöydän pelaaminen vaatii nopeaa havainnointia, kortit ovat kovin pienet tosielämän kavereihinsa verrattuna ja pitkät pelisessiot rasittavat silmiä ja pollaa. Kaikki nämä seikat lisäävät virhevilkaisujen potentiaalia. Viaton virhevilkaisu taas voi koitua pahimmillaan erittäin kalliiksi. Kun muutaman tunnin multi-table session jälkeen vilkaisee nopeasti saaneensa ässävärin ja lykkää all-in, ei kauheasti naurata kun paljastuukin, että “väri” koostuikin neljästä hertasta ja yhdestä ruudusta… Juuri tällaisten, väsymyksestä tai silkasta huolimattomuudesta johtuvien virheiden estämiseen nelivärinen pakka on erinomainen lääke.

Useat aloittelijat vääntävät urheasti kaksivärisellä pakalla, koska luulevat että kovat jätkät tekevät niin. Sehän ei tietysti pidä paikkaansa, vaan asia täysin päinvastainen: mitä kovempi pelaaja, sitä todennäköisemmin tämä pelaa nelivärisellä pakalla. Hyvät pelaajat kun ymmärtävät puristaa itselleen hyödyn kaikista peliin liittyvistä, aivan pienimmistäkin yksityiskohdista. Vaikka nelivärisellä pakalla estäisi virheen vain kerran 100.000 jaossa tai saisi 0.5 sekuntia lisää miettimisaikaa lisää per floppi, kannattaa hyöty ottaa: jokainen moka on liikaa ja 0.5 sekuntia voi ratkaista ison rahanipun kohtalon.

Vaikka nelivärisellä pakalla onkin mukava pelata, se ei vieläkään löydy aivan kaikkien pokerisivujen softista. Useimmista se kuitenkin löytyy ja väritkin ovat vakiintuneet: pata – musta, hertta – punainen, risti – vihreä, ruutu – sininen. Option nelivärisen pakan käytöstä löytää tonkimalla pokerisaitin käyttämän softan asetuksia tarpeeksi kauan. Pari esimerkkiä:

Party Poker -> Game Rules & Options -> Video & Audio Options -> Four Color Deck on/off

Microgamingin softa (kaikki Prima-sivut) -> klikkaa pöydässä Menu -> Options -> Poker Table options -> Four Color Deck

Lopuksi

Jos et ole vielä käyttänyt neliväristä pakkaa, kannattaa sen käyttö aloittaa nyt eikä ensimmäisen virhevilkaisun jälkeen. Tsekkaa löytyykö käyttämäsi saitin softasta optio kyseisen pakan käyttöön ja jos löytyy, laita se päälle. Pakan käyttö vaatii totuttelua muutaman jaon ajan, mutta kun siihen tottuu, tuntuu normaalin pakan käyttöön palaaminen yhtä houkuttelevalta ajatukselta kuin jääkiekon pelaaminen ilman suojuksia.



1 Kommentti

  1. Henri
    #1

    Tämä on kyllä ihan totta, vähentää virheiden määrää, etenin jos pelaa montaa pöytää. Suosittelen kaikille, jos vain on suinkin mahdollisuus tähän.

    Vastaa ››

Kommentoi