Hiljainen uutisviikko

09.04.2008 | Aihe: Pokeriuutiset

Pokeriviikko on ollut perin hiljainen. Viikon suurin turnaus oli San Remon European Poker Tourin turnaus, jossa voiton nappasi nettikarsija. Viikon hauskin uutinen on ehdottomasti yliopistotason tutkimus, jossa pokeri todettiin taitopeliksi. Tällä tutkimuksella voi olla käyttöä Suomessakin, jossa taidon merkityksestä pokerissa ja nettipokerissa elää monenlaisia käsityksiä.

Pokeri on nyt tutkitusti taitopeli

Mitäpä olisi pokeri ilman loputonta väittelyä taidon ja onnen suhteesta pelaamisessa? Suomessakin asiasta on väitelty aina eri oikeusasteita myöten, eikä asiaan ole saatu virallista tulkintaa.

Yhdysvalloissa onnen ja tuurin rooliin on nyt puututtu yliopistotasolla. Case Western Reserve yliopistossa psykologian tohtorin tutkintoa jahtaava Michael DeDonno testasi empiirisesti (kokeilemalla käytännössä) voidaanko pokerin osoittaa olevan taitopeli.

Tiivistetysti kerrottuna DeDonno testasi asian jakamalla reilut 40 testihenkilöä kahteen ryhmään. Aluksi molemmat ryhmät pelasivat hold’emia tietokonetta vastaan. Ryhmien yhteen laskettu tulos ensimmäisestä pelisessiosta oli tässä vaiheessa suurin piirtein sama.

Seuraavaksi toinen ryhmä sai hold’em-strategiaohjeita ja toinen ei, minkä jälkeen ryhmät pelasivat uudestaan hold’emia tietokonetta vastaan. Toisen pelikerran tulos oli molemmilla ryhmillä parempi kuin ensimmäisen. Strategiavinkkejä saanut ryhmä paransi tulostaan kuitenkin reilusti enemmän kuin vaille ohjeita jäänyt ryhmä, mistä DeDonno päättelee, että kyseessä on taitopeli – puhtaasti onneen perustuvassa pelissä strategiaohjeiden kuuleminen ei vaikuttaisi lopputulokseen.

Jotta lopputulos ei jäisi epäselväksi, DeDonno toisti testin. Erotuksena ensimmäiseen testiin pelaajat saivat enemmän opastusta ja käsiä pelattiin huomattavasti enemmän. Lopputulos oli sama ja näkyy oheisessa kuviossa. Mustan palluran viiva on taitopelaajien ryhmä, valkoisen palluran viiva on tuuripelaajien ryhmä.
taito- ja tuuripelin ero

Kokeessa on monia ongelmia, joista pienin ei ole, että sen “taitopelaajat” on ryhmä psykologianopiskelijoita, jotka ovat saaneet vain vähäiset tiedot hold’emista. Vähäinenkin tieto kuitenkin riittää tuloksen parantamiseen ja DeDonno tuleekin johtopääkseen, jonka mukaan “pitkän tähtäimen tuloksen pokerissa määrittää taito”.

Koko tutkimus löytyy tästä: Poker Is Skill (pdf)

Suomalaisten kuiva kausi EPT:ssä jatkuu

European Poker Tourin turnaukset eivät ole viime aikoina menneet oikein putkeen suomalaisilta. Muutosta trendiin ei tullut San Remossakaan, jossa vain yksi suomalainen selvisi rahoille saakka.

Onnellinen rahoille päässyt suomalainen on Ville Nyman, joka komeasti johti koko turnausta ensimmäisen päivän jälkeen. Vauhdikas alku siivitti miehen sijalle 27, mikä toi reilun 12 000€ palautukset netistä mukaan karsineelle Nymanille.

Nettikarsijat menestyivät Nymanin ohessa turnauksessa muutenkin. Jopa turnauksen voittaja Jason Mercier karsi itsensä mukaan netistä. Karsiminen kannatti, heads-upin ratkaisussa kutosparilla vastustajan KQ:n kukistanut Mercier nappasi San Remosta mukaansa lähes 870 000 euroa.

San Remon finaalipöydän tulokset:
1. Jason Mercier (USA)
2. Antony Lellouche (Ranska)
3. Dario Minieri (Italia)
4. Eric Koskas (Ranska)
5. Gregory Genovese (Italia)
6. William Thorson (Ruotsi)
7. Dag Palovic (Slovakia)
8. Marcus Bower (USA)

Tuloslistasta kannattaa bongata kolmanneksi sijoittunut Minieri. Dario Minierihän tunnetaan paitsi sittaripelaajana jumalan armosta, myös ensimmäisenä pelaajana joka lunasti itselleen PokerStarsin pelaajapisteillä Porchen.

Kauden viimeinen EPT pelataan ensi viikonloppuna. Lauantain alkaa Monte Carlossa pelattava 10 000€ EPT Grand Final, joka jälleen vetää reilun 300 nettikarsijan lisäksi paikalle kaikki turnauspokerin huiput.

Bequipe NP.infon paras

Paljon San Remon EPT:tä merkittävämpi turnaus oli tietysti NP.infon sunnuntaina pelattu freeroll. 61 osallistujaa pelasi 500$ freerollissa, jonka lopussa voittoa tuuletti nimimerkki Bequipe.

Positiivisia reaktioita herättäneen turnauksen tunnelmista kertoo olennaisen tämä foorumilta lainattu hauska kuva.
freeroll tunnelmia

Seuraava turnaus pelataan 20.4., joten siihen ehtii vielä kirkkaasti mukaan vaikka ensimmäinen turnaus olisikin tullut missattua. Osallistumisohjeet löytyvät täältä.



Kommentoi