Doylen tarinoita

Tänään Nettipokeri.infossa on tarjolla jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Foorumimme moderaattori Mikko kävi viime viikolla uhkapelimessuilla, jossa kunniavieraana oli itse Doyle Brunson. Doyle piti tapahtumassa pienen esitelmän urastaan ja vastaili kuuntelijoiden kysymyksiin. Seuraavassa Mikon tiivistelmä Doylen jutuista.

Doylen jutut

Aluksi on syytä sanoa, että Doyle on elävässä elämässä täysin samanlainen kuin telkkarissakin: vanha mies, jonka liikkuminen on vaikeaa, mutta jonka äly leikkaa yhä yhtä terävästi kuin ainakin. Ja se oli selvää, että kun Doyle puhui, niin muut olivat hiljaa ja kuuntelivat. Vapaamuotoisessa esitelmässään Doyle jutteli kaikenlaista urastaan ja vastaili muutamiin kysymyksiin, tässä jotain paloja Doylen jutuista:

Väkivallasta ja vasikoimisesta
Kun Brunson aloitti pelaamisen, oli se rankkaa hommaa. Ryöstöt, huijaukset ja muut alamaailman ilmiöt olivat jokapäiväistä kauraa. Brunson sanoi nähneensä, miten kaksi pelaajaa ammutaan kuoliaaksi pelipöytään (jossa Doyle sillä hetkellä istui itsekin) ja kolmen muun pelaajan kuolevan pöydän ääreen muilla tavoilla.

Tällaisissa vähemmän mukavissa olosuhteissa pelaajat olivat sopineet, että ketään ei koskaan vasikoida, vaikka tilanne olisi mikä. Kerran Brunson oli sitten pelaamassa maatilalla kaukana kaikesta, kun ovesta ja ikkunoista paikalle rynnisti sisään aseistettu rikollisjoukkio. Ryöstäjät käskivät pelaajat seisomaan seinää vasten, ja ottivat silmätikukseen Brunsonin, joka oli poppoon pisin kaveri. Aseella uhaten ryöstäjä kysyi Brunsonilta, kuka pelin järjestämisestä vastasi. Brunson sanoi, ettei tiedä. Ryöstäjä löi haulikkonsa piipulla Brunsonia poskeen ja kysyi uudestaan, kuka pelin järjestämisestä vastasi. Brunson sanoi, ettei tiedä. Ryöstäjä painoi haulikkonsa piiput Brunsonin otsaan, viritti aseen ja sanoi kysyvänsä vielä viimeisen kerran, että kuka pelin järjestämisestä vastaa. Brunson sanoi, että “tuo kaveri tuossa vihreässä paidassa”. Rajansa sopimuksillakin.

Käytöksestä
Brunsonilta kysyttiin, mitä mieltä tämä on nykyajan pelaajien käytöksestä. Monet pelaajat kun tuntuvat keskittyvän itsensä markkinoimiseen vähintään yhtä aktiivisesti kuin pokerin pelaamiseen. Doyle vastasi, ettei asia häntä sen kummemmin häiritse, kunhan pelaaja oikeasti on sellainen, kuin miten käyttäytyy. Turha, teennäinen uhoaminen ja suun soitto ei Brunsonin mielestä kuulu, sillä kyseessä on herrasmiesten peli.

Esimerkkinä pelaajasta, joka käyttäytyy vähemmän mukavasti, mainitsi Brunson Phil Hellmuthin. Tämän käytös ei Brunsonia kuitenkaan häiritse, sillä Doylen mukaan kiukutteleva, ylimielinen ja egoileva Hellmuth on “ihan oikeasti sellainen kuin miltä vaikuttaa”.

Kunnioituksesta
Doylen suosikki ärsyyntymisen aihe on nuorten pelaajien vanhemmille pelaajille osoittama vähäinen kunnioitus. Brunsonia ärsyttää se, miten nuoret pelaajat eivät tunnu ymmärtävän ja kunnioittavan sitä valtavaa työmäärää, minkä vanhemmat pelaajat ovat pelin eteen tehneet. Vuosikymmenien ajan pokerinpelaajat olivat halveksittuja B-luokan kansalaisia, joita jopa Las Vegasissa pidettiin suurin pirtein rikollisina ja vähintäänkin jonkinlaisina hulttioina. Pelejäkin piti kauan etsiä työllä ja tuskalla, nykyajan mittapuulla mitättömäänkin peliin päästäkseen saattoi joutua ajamaan satoja maileja pitkin maaseutua jotain maatilaa etsimässä.

Nyt kaikki on toisin, kun pelaajat pääsevät pelaamaan ylellisille kasinoille isoista panoksista aina kun haluavat, ja päälle heitä vielä kohdellaan kuin rokkitähtiä. Tätä taustaa vasten Brunsonin mielestä olisi asiallista, että uudemmat pelaajat muistaisivat osoittaa vanhemmille pelaajille kunnioitusta kaikesta siitä työstä, jonka he pokerin ja pokerinpelaajien aseman parantamisen eteen ovat tehneet.

Pelivalikoimasta
Yleisön edustaja kysyi Brunsonilta, mikä on tämän suosikki peli. Vastaus oli tietysti no limit hold’em.

Erityisen kiitoksen pelin leviämisestä Brunson osoitti Benny Binionille, jonka idea World Series of Poker oli. Vielä 1970-luvulla WSOP oli Brunsonin mukaan ainoa paikka, jossa hold’emia pelattiin. Muualla tuohon aikaan pelattiin lähinnä five card studia ja joskus harvemmin seven card studia. Kaikkien texas hold’emin ystävien kannattaakin kiittää Binionia itsepäisyydestään. Jos hän olisi valinnut jonkun muun pelin WSOP:n pääturnaukseen, ei hold’emia välttämättä tunnettaisi juuri lainkaan ja pokerin tilanne voisi ylipäätään olla kehnompi. Tässä samassa yhteydessä Brunson kiitti myös pelaajaa, joka keksi pokeriturnaukset, mutta valitettavasti menin ja unohdin tuon nimen.

Internet-pokerista
Nettipeleistä Doylella oli vain hyvää sanottavaa. Alkuun mies oli kuulemma ollut kovasti koko toimintaa vastaan, koska luuli sen vievän pelaajat casinoiden pokerihuoneista. Myöhemmin totuus kuitenkin selvisi, eli nettipelit eivät suinkaan tyhjentäneet, vaan päin vastoin täyttivät pokerihuoneet uusilla pelaajilla. Tässä vaiheessa Doyle ei ainoastaan pyörtänyt mielipidettään, vaan on siitä lähtien ollut nettipelien suuri ystävä. Aivan erityisesti Brunson kiitteli nettipelien mahdollistamaa mikrolimiiteillä pelaamista, mikä tarjoaa uusille pelaajille hyvän ja turvallisen tavan tutustua pokeriin.

Parhaista pelaajista
Yleisöstä kysyttiin Brunsonilta, ketkä tämän mielestä ovat kolme parasta pelaajaa kautta aikojen. Brunsonin vastaus oli: Chip Reese, Johnny Moss ja Stu Ungar.

Chip Reesessä (kolme WSOP-ranneketta, isojen käteispelien elävä legenda -toim. huom.) Doyle ihaili sitä, miten tämä tilanteessa kuin tilanteessa pitää aina malttinsa ja pelaa aina tasaisen hyvin. Johnny Moss on tietysti ehdottomia pokerilegendoja (yhdeksän WSOP-ranneketta, kolminkertainen pääturnauksen voittaja), kuten on Stu Ungarkin. Ungarista surullisen oloinen Doyle sanoi, että tämä oli “hyvä pelaamaan, mutta huono elämään”.

Kaikkiaan Doyle jutusteli yleisön kanssa lähes tunnin ajan. Esityksen lopuksi Pokerin Kummisetä sai (aivan oikein) seisovat aplodit.

Oma huippuhetki

Oma huippuhetkeni ei ollut Doylen esityksen kuunteleminen, niin mielenkiintoinen kuin se olikin. Huippuhetki seurasi esitelmän jälkeen, kun kävin hakemassa nimikirjoituksen Super System kakkoseeni. Doyle hämmästyi kirjan nähdessään, pyöritteli sitä hetken ja totesi, ettei koskaan ole nähnyt kirjasta juuri sellaista painosta kuin minulla on. Pienen ihmettelyn jälkeen Doyle laittoi nimen kirjaan, ojensi sen minulle ja sanoi “Some day that book is going to be worth a lot of money”. Kiitos kaikesta Doyle!