Arvostelu: Stuey (High Roller – The Stu Ungar Story)

Stuey (toiselta nimeltään High Roller – The Stu Ungar Story) on elokuva Stu Ungarista, ehkä kaikkien aikojen taitavimmasta pokerin ja muiden korttipelien pelaajasta. Elämänsä aikana Stu ehti voittaa kolme WSOP:n pääturnausta, n. 30 miljoonaa dollaria käteispokerista ja hukata kaikki rahat vedonlyöntiin, huumeisiin ja yleiseen sekoiluun. Aihe on siis vähintäänkin kiinnostava, mutta onko itse leffasta mihinkään?

Stuey

Stuey käynnistyy kohtauksella, jossa jo selkeästi elämänsä ehtoopuolella oleva Stu Ungar herää hotellihuoneessaan. Huoneessa istuu uhkaava tuntematon mies, jolle Stu päätyy pienen jutustelun jälkeen kertomaan elämäntarinansa. Itse elokuva on sarja takaumia, joissa Stu kertoo kortti- ja uhkapelien ympärille kietoutuvan tarinansa.

Elokuvan tarina alkaa Ungarin lapsuudesta 60-luvulta ja etenee tärkeimpien käännekohtien kautta Stun viimeiseen WSOP-voittoon saakka. Monta vuosikymmentä kattavan tarinan kuvaaminen pikkubudjetilla on ollut varmasti haastavaa, mutta Stuey näyttää ilahduttavan hyvältä – tapahtumapaikat, kuten 60-luvun klubit tai 90-luvun kasinot, näyttävät siltä miltä pitääkin.

Stuey on roolitettu enimmäkseen tuntemattomuuksilla, joita täydentävät erilaiset puolitutut tv- ja elokuvanäyttelijät. Jälkimmäiseen kaartiin kuuluvat mm. monet mafiaelokuvien veteraanit, jotka heittävät rutiinilla hyvät mafiamiesten sivuroolit tässäkin elokuvassa. Erikoisimpana lisänä näyttelijäkaartissa on kasinomogulia esittävä Pat “Karate Kidin oppi-isä” Morita.

Pääosassa Stu Ungarina nähdään Michael Imperioli, joka tunnetaan parhaiten roolista Tony Sopranon kakkosmiehenä Sopranos tv-sarjassa. Imperioli suoriutuu erittäin vaikeasta roolista pääosin kohtuullisen hyvin. Vaikka tarina ajoittain laahaa pahasti, vaikuttaa Imperiolin esittämä Ungar silti sen verran todelliselta henkilöltä, että tätä tulee kotikatsomossa kannustettua hengessä “älä Stu taas mokaa” (ja sitten Stu mokaa).

Pienikin budjetti on tarpeeksi ja näyttelijät tekevät minkä pystyvät, mutta Stuey ei valitettavasti silti ole hyvä elokuva. Syyttävä sormi osoittaa ohjaaja-käsikirjoittaja AW Vidmeriä, jonka ainoa elokuva Stuey on. Vidmer kyllä osaa kuvata hyvältä näyttäviä kohtauksia tyylikkäissä lavasteissa, mutta kaikki muu mättää: tarina laahaa, käsikirjoitus hyppii välillä oudosti, eikä Vidmer osaa ohjata kohtauksia joissa puhutaan – tämän kiusallisen puutteen ansiosta osa kohtauksista näyttää lähinnä koulunäytelmiltä näyttelijöiden kovasta yrityksestä huolimatta.

Kaikkia muita syntejä suurempi on kuitenkin, ettei kaikkien aikojen uhkapelaajasta kertovassa elokuvassa juurikaan uhkapelata! Peleistä kyllä puhutaan ohimennen ja kaikille käy selväksi että Stu häviää omaisuuksia hevosiin, mutta tämä ei riitä kun mukana on tasan yksi gin rommi -kohtaus, yksi kunnon pokerikohtaus, eikä juuri muuta. Kaikkiaan 100 minuuttia pitkässä elokuvassa vietetään korttipelien parissa ehkä pari minuuttia. Muu aika enimmäkseen seurataan vaikealla luonteella varustetun Stun sekoilua. Valitettavasti tuo sekoilukin vaikuttaa suurimmaksi osaksi varsin miedolta ja vesitetyltä, kun huomioidaan miten pahasti oikea Stu sai itsensä hunginnolle kokaiinin avulla.

Yhteenveto

Pokerielokuvat voi jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan: voi suositella kaikille, voi suositella pokerifaneille, ei voi suositella kellekään. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluu Rounders, viimeiseen enemmistö pokerielokuvista. Näillä kolmella kategorialla mitattuna Stuey sijoituu jonnekin toisen ja kolmannen tason välimaastoon.

Stueyssä on puolensa. Näyttelijät tekevät minkä voivat ja tottahan kautta aikojen kovimman korttipelaajan elämäntarina kiinnostaa aina. Heikosta ohjauksesta johtuen elokuva on kuitenkin puuduttava kokemus, jota on mahdotonta kahlata läpi, jos aihe ei oikeasti kiinnosta. Näin varsinkin, koska jännittävät ja mukaansa tempaavat pelikohtaukset loistavat poissaolollaan. Sääli sinänsä – elokuvan ainoa kunnollinen gin rommi -kohtaus on niin hyvä, että leffan jälkeen piti muutama erä giniä pelata.

Suositus: Vain aiheesta kiinnostuneille.