Uutiset: Viiden kortin Omaha nettiin
07.10.2009 | Aihe: Pokeriuutiset
Nettipokeri.infossa keskitytään aina olennaiseen: kun viikon aikana on tapahtunut vain yksi uutisoimisen arvoinen asia, niin silloin uutispaketissa ei ole kuin yksi uutinen. Onneksi ainoa uutinen on sentään melkoisen mukava.
Viiden kortin Omaha Entraction-verkkoon

Netissä ei ole pitkään aikaan nähty uusia pokeripelejä. Ja silloin kun niitä on nähty, ne ovat jääneet lähinnä pienten piirien kuriositeeteiksi (kuten kävi badugille).
Jatkuvasti kasvava Entraction-pokeriverkko (johon esim. Pokerihuone.com kuuluu) yrittää nyt tosissaan tuoda nettiin uutuuspelin, jota ihmiset myös pelaisivat. Tuo Entractionin uutuus on viiden kortin Omaha. Samassa rytäkässä Entraction toi myös nettiin viiden kortin Omaha high-low:n.
Kuten pelin nimestä voi päätellä, viiden kortin Omaha on siis Omahaa, jota pelataan neljän sijaan viidellä taskukortilla. Pelin säännöt ovat käsikorttien määrää lukuun ottamatta täsmälleen samat kuin normaalin Omahan, eli esimerkiksi lopullinen käsi muodostetaan tuttuun Omaha-tyyliin kahdella käsi- ja kolmella pöytäkortilla.

Viiden kortin Omaha vaikuttaisi melkoiselta yllätyshitiltä, sillä pelaajia riittää ainakin tällä hetkellä reippaasti joka tasolle. Ja miksipä ei riittäisi, sillä viiden kortin omaha on vielä piirun verran vauhdikkaampi peli kuin normaali Omaha. Kaikki eivät toki tästäkään pelistä pidä, kuten oheisesta chattikommentista voi päätellä…
Pikatestin perusteella pelaajien taso viiden kortin Omahassa on juuri sellainen kuin se uusissa peleissä tuppaa olemaan: todella vaihteleva, eli mukana on mukavalla prosentilla pelaajia joita vastaan pelaaminen on kuin setelipainon omistaisi.
Peliin saa erinomaisen lentävän lähdön lukemalla (ja ymmärtämällä) Aki Pyysingin peliin kirjoittaman esittelyn. Esittelyn pääsevät lukemaan kaikki Pokerihuone.comin pelaajat yksinkertaisesti käynnistämällä pelisoftan.